Kirja oli ehkä puolentoista tähden arvoinen. Itselleni syntyi vaikutelma, että teos on kiireessä vasemmalla jalalla kyhätty self-help, jonka kaltaisia moni ylibuukattu asiantuntija nykyään valitettavasti tuottaa. Tämä kyseinen onnistui aivan erityisesti ärsyttämään minua.
Kirjan teksti ja rakenne ovat sekavia ja poukkoilevia, käsitteet esitellään kaoottisesti. Esimerkiksi neuvottelun minimitavoite määritellään tekstissä seuraavasti: "Miten neuvottelutilanne muodostuu yrityselämässä? Ajatellaanpa tilannetta, jossa myyjän tulisi löytää kokonaiskustannukset ylittävä myyntihinta. Näihin kuuluu myös pääoman tuottovaatimus. Minimitaso 30 on kriittinen piste sopimuksen järkevyydelle. --". Onko tuo luku 30 joku tunnettu luku, kuvaako se esimerkiksi euroja tai dollareita vai onko se jonkinlainen taikaluku? Mielestäni esimerkkipätkä vaatisi lisää oikolukua ja ehkä kierroksen kielenhuoltajalla.
Kaavakuvat ovat teoksessa epäjohdonmukaisia ja tekstin lailla sekavia, esimerkiksi ensimmäisen 50 sivun aikana jostain putkahtaa kakkumetafora. Tätä pahamaineista kakkua toisaalta myydään ja toisaalta jaetaan ja toisaalta kasvatetaan. Kenen tämä kakku on ja mistä siinä neuvotellaan ja kelle sitä myydään?
"Uuden neuvotteluvallan" sanavalinnat ovat täynnä kauppislaista jännäkieltä maustettuna talousteoriasta kotoisin olevilla heitoilla. Jos tykkäät sanoista "prosessi", "skenaario, "disruptio","huippu", kömpelösti käännetyistä anglismeista kuten "poiskävely" tai "pitkässä juoksussa", niin kannattaa varata teos pikimmiten kirjastosta!
Alla satunnaisella sivunavauksella vielä pieni makupala teoksesta: "Esimerkiksi Timo Ritakallio on tuonut Osuuspankkiin tuloksen, asiakkuuden, teknologian, kilpailun ja regulaation analyysin. Niiden pohjalta voidaan rakentaa skenaarioita ja jakaa yrityksen kehitys lyhyen, pitkän ja erittäin pitkän aikavälin huomiohorisontteihin". Nam nam.
Tämän kaiken lisäksi itseäni huvitti tiettyjen liike-elämän johdon ratkaisujen kritiikittömän oloinen suitsutus. Ainakaan minulle ei ole mitenkään selvä, että kirjan esittämät "menestystarinat" olisivat olleet oikeasti hyväksi yritysten liiketoiminnalle. Esimerkiksi Risto Siilasmaata taidetaan kirjoittajien keskuudessa arvostaa, vaikka ennakkokäsitykseni hänen ratkaisustaan ei ollut kovin mairea. Muita kirjan sankareita ovat ainakin Björn Wahlroos ja Sami Miettinen, joka on yksi kirjoittajista. Miettisen oman elämän esimerkeistä on mainittava, että turhan rehvastelevalta haiskahtaa kertomus nevottelutilanteesta, jossa hän on ostamassa satojen eurojen kelloa työmatkalahjaksi vaimolleen. Myöhemmin hän kertoo vaikuttamisestaan Helsingin Pörssiklubilla, missä hänen verkostoitumistaitonsa auttavat klubia uudistumaan. Koska molemmat tarinat ovat vielä selviä onnistumistarinoita, Miettistä ajatellessa kuvittelen nyt kunnon ökyporvarin, joka tykkää kertoa hulppeasta elämäntyylistään ja työelämän voitoistaan.
Miksi en anna kirjalle yhtä tähteä vaan puolitoista, jotka pyöristyvät kahteen? Hyvä kysymys. Ehkä rivien välistä välittyi, että kirjoittajilla voisi olla neuvotteluista mielenkiintoista sanottavaa, jos he vain kirjoittaisivat kunnon teoksen ja vaikka maksaisivat laadukkaasta kielenhuollosta. "Kynttilää ei voi vakan alle kätkeä" eikä potentiaalia voi piilottaa edes tällaiseen sekamelskaan kätkettynä.