Pohjalta ponnistaen

Iijoki #13

by Kalle Päätalo

Finnish

704 pages, Hardcover

First published January 1, 1983

About the author

Kalle Päätalo on yksi maamme luetuimmista ja tuotteliaimmista kirjailijoista. Hänen tuotantonsa käsittää lähes 40 romaania sekä näytelmiä ja kertomuksia. Päätalon tekstejä on käännetty mm. englanniksi, ruotsiksi ja viroksi. Kalle Päätalolle myönnettiin lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja tunnustuksia. Professorin arvonimen hän sai vuonna 1978. Filosofian kunniatohtoriksi hänet promovoitiin Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan promootiossa 1994. Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I lk:n komentajan merkin hän sai vuonna 1994.
--
Päätalon kirjallinen ura alkoi suhteellisen myöhään. "Pitkän armeijan reissuni, ja sen jälkeen rakennusalan ammattiin hakeutumiseni, sekä vielä oman talon rakentaminen, lykkäsivät suunnitelmaani kirjoittaa kokonainen kirja, niin että olin 39-vuotias, kun esikoisromaanini ilmestyi".

Esikoisteos Ihmisiä telineillä (1958) herätti huomiota aihepiirillään. "Tämän vuoden esikoisteosten joukossa tulee varmaan muodostumaan erityiseksi tapaukseksi Kalle Päätalon teos Ihmisiä telineillä, joka alkavalla viikolla ilmestyy kirjakauppoihin. Kirjan erikoinen merkitys sisältyy sen aihepiiriin. Ensi kertaa kirjallisuudessamme siinä käsitellään laajasti ja perusteellisesti rakennustyömaata, joten se merkitsee uutta aluevaltausta kaunokirjallisuudessamme". (US 16.11.58)

Mahtava 26-osainen, 16 993 sivua käsittävä Iijoki-sarja on Päätalon elämäntyö. Sarjan ensimmäinen osa, Huonemiehen poika, ilmestyi 1971. Sarja jatkui päätösteokseen, Pölhökanto Iijoen törmässä (1998) asti. Sarjan kirjoja on myyty 2,5 miljoonaa kappaletta (1999). Päätalon teosten yhteinen myynti on yli 3,5 miljoonaa kappaletta (1999).

Lähtiessään vuonna 1971 kirjoittamaan Iijoki-sarjaa Päätalon tavoitteena oli tehdä läpileikkaus 1920-luvulta aina jälleenrakennuskauteen asti. "Suurin voimani kirjailijana on omakohtainen kuunteleminen, näkeminen ja kokeminen. Rakentajana uskon olevani aitiopaikalla, olenhan kokenut koko kaaren, sekamiehestä vastaavaan mestariin". Toinen Päätalon tavoitteista oli kielen, murteen tallentaminen. Taivalkoskella hänellä oli kielipäivystys, jota alkuaikoina hoiti Martta-sisar. (Iisalmen sanomat 10.11.94)

Iijoki-sarjan jälkeen v. 1996 Päätalolta ilmestyi teos Sateenkaari pakenee. Jos kirjailija kuvasi Iijoki-sarjan parissa olleensa todellisuuden vanki, hän pääsee uusimman kirjansa parissa sepitetyn, fiktiivisen tekstin vapauteen. "Sateenkaari pakenee on Päätalon paras mielikuvitusromaani. Omapäisenä hän jatkaa omalla pokasahallaan, omalla rankakasallaan, toivottavasti kauan", kiittelee arvostelu. (HS 5.10.96, Vesa Karonen)

palkinnot: Hämeen läänin taidemitali 1978
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1958, 1962, -66, -72, -74, -81, -85 ja 1990
Väinö Linna -palkinto 1999
Kiitos kirjasta -mitali 1970
Valtion kirjallisuuspalkinto 1971
Tampereen palkinto 1989
professorin arvonimi 1978
fil. kunniatohtori (Oulu) 1994

Teksti Kirjasampon sivustolta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/ka...

Reviews

[Uuttu]

Tämä oli yhtäaikaa tosi mielenkiintoinen luettava ja maailman tylsin asia.

Kun tarina etenee ja käsitellään uutta, on tekstiä ilo lukea, juttu on mielenkiintoinen ja murteet ovat mielenkiintoisia. Mutta sitten, kun tarina jumittuu paikoilleen. Tämän tyylin pystyy tunnistamaan jo siitä, miten kappalejako toimii ja valehtelematta hyppelin yli 200 sivua tästä, kun opin tunnistamaan hetken, jolloin alkaa jaarittelu, saman toistaminen tai ihan vain tyhjän polkeminen.

Ensimmäinen lukemani Päätalon kirja. Saatan joskus tarttua sarjan aiempiin osiin, koska näitä loppuosia on moitittu liiallisesta tarinan pitkittämisestä. Ja sen pakolla venyttämisen kyllä huomasi, vaikka oli vasta ensimmäistä kertaa kirjailijan teosta lukemassa.

[Vesa]

Sarjan 13. osassa pohjalta ponnistavat niin sotavuosien runtelema Suomi kuin siviilielämää aloittava Kallekin. Kallen elämään kuuluvat työt mottimetsässä, polttoklapujen hakkaaminen osuuskaupan liiterissä, kirjoittaminen, opiskelut työväenopistolla ja mustasukkaisuuden ja jopa vainoharhaisuuden täytttämä avioelämä. Ei ole ihme, että Kallen psyykkinen kunto lopulla romahtaa. "Ihminen ei ole kone" kuten lääkäri kirjassa hyvin sanoo.

Pohjalta ponnistaen taitaa olla toistaiseksi sarja pisin osan 704 sivullaan. Jonkin verran olisi karsittavaa. Liian usein Kalle muistelee lapsuutensa traumoja ja selittelee käytöstään niillä. Asia olisi tullut selväksi seitsemännelläkin kerralla. Toistuva aihe on myös Kallen päässä soiva Lasihelmiä-kappale, joka herättää vainoharhaisia tuntoja vaimoa kohtaan. Tästä tykkäsin, sillä tuollaiset päähän jäävät kappaleet ovat todella rasittavia ja kuluttavia.

Luin kirjan muutamassa päivässä. En olisi nuorempana uskonut, että nautin näin paljon mottimetsätyöskentelyn kuvauksesta ja yleensäkin hyvin arkisen elämän kuvauksista. Periaatteessa tämän pitäisi olla hyvin tylsää, mutta Päätalo osaa kirjoittaa nämäkin asiat hyvin vetävästi. Eniten hikeä omallekin iholleni nostatti kohtaus, jossa Laina vie Kallen tansseihin. Tuo ilta tuntui luettuna olevan Kallelle suurempi ja pahempi koettelemus kuin mikään sotavuosien tapahtuma.

[KariG]

"Nähdessäni ja kuullessani Karjalan miehessä heränneen uuden valtakunnanrajan väärälle puolelle jääneen kodin ja kotimaakunnan ikävän herää säälini Purosten vuokralaisia, yleensä karjalaisia kohtaan. Itsekin ikävöin synnyinselkosiani, väliin niin että voisin helposti alkaa vesitellä. Kuitenkin minä voin palata synnyin- ja kasvupalkisiini koska tahansa."

Sodasta kotiutuneen Kallen avioliiton ensi askeleet eivät mene suunnitelmien mukaan. Tampereella ei olekaan rakennustöitä tarjolla, vaan Kallen on tienattava elantonsa klapeja tehden ja metsätöissä ahertaen. Sen helpompaa ei ole kotonakaan, vaan mustasukkaisuuspuuskat Laina-vaimoa kohtaan ja tämän äidin asuminen heidän yhteisessä kodissaan kiristää tunnelmaa ilta toisensa jälkeen. Lopulta anoppi muuttaa takaisin kotiinsa ja Kalle sekä Laina saavat tilavamman asunnon, mutta ei elämä sillä helpotu - oikeastaan päinvastoin.

"Oma mielenrauhani ei juuri ollut joutunut koetukselle siksi, että olisin pelännyt Lainan pettävän minua nyt naimisissa ollessamme. Tosin tällaisetkaan epäluuloni eivät olleet täysin anhittomissa. Vaikka Laina oli ehtinyt minulle vakuuttaa jo kymmeniä kertoja, joskus surkeasti vesitellen, välillä suuttuneena säkien, että hän oli vain yhden miehen nainen, en näihin vakuutteluihin uskonut."

[Matti]

Siviilielämä nuorena aviomiehenä Tampereen Messukylässä ei vastaa Kallen odotuksia ja henkiset paineet äityvät reissuksi Hatanpään mielisairaalaan.
Tässäkin osassa viehättää vanhan Tampereen kuvaus.

[Aksu]

Hyvä