What do you think?
Rate this book
Kolkka
Kolkka on fantasmaattinen, filosofinen ja feministinen romaani, joka yhdistää poeettisen ja poliittisen. Se on matkakertomus, ajan metafora ja valkoista itsekritiikkiä.
Teoksen alussa saavutaan maahan, jota ei ole. Tämä maa, Nepnepiiri-nep, Misty Cissy, minä, reportteri ja Vuoristo-Metodi-saaret kysyvät, miten nimittää maastoa dystopian ja utopian tuolla puolen; mihin identiteetti osoittaa.
Teoksen alussa saavutaan maahan, jota ei ole. Tämä maa, Nepnepiiri-nep, Misty Cissy, minä, reportteri ja Vuoristo-Metodi-saaret kysyvät, miten nimittää maastoa dystopian ja utopian tuolla puolen; mihin identiteetti osoittaa.
138 pages, Paperback
First published February 23, 2019
6 people are currently reading
92 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
June 6, 2019
Koin Kolkan fragmentaarisena kielen ja tyylin luomisprosessin kautta syntyneenä matkakertomuksena. Mieleeni tuli Lähi-itä ja minulle kumman vieras alue jossakin Euroopan ja Aasian välimaastossa, jossa on useampia -stan-loppuisia valtioita. Ja reportterin osuudessa minulle kaikui takaisin Japani, kenties Tokio (Lost in Translation). Mieleeni tulivat myös Leena Krohnin Tainaron ja David Lynchin estetiikka visuaalisesti, narratiivisesti jne, mitä hän käytti uusimmassa Twin Peaksissa (ilman graafista graavia syvän fyysistä väkivallan kuvausta). Silti Kolkka ei ole kopio tai pastissi vaan jotain merkittävällä tavalla omaa.
Koin Kolkan aistirikkaana, ilmiörikkaana, idearikkaana, tasorikkaansa, kielirikkaana kokonaisuutena. Olemassaolojen moninaisuus, limittäisyys, kohtaavuus, päällekkäisyys, mutta samalla myös läpikultavuus. Kulkemista maisemien ja tilojen halki, sisällä, reunalla, ja kulkemista katseella tai silmillä ja muilla aistielimillä (sis. iho) tarkasti havainnoiden ja kielistäen tuntemuksia, ajatuksia, johtopäätöksiä tavalla, joka on selkeä, vaikka ei noudata merkitysten ilmiasua. Rauhallista kulkua pinnoilla ja niiden läpi.
Kolkka kutsui rakkauteen kaikkea olemassa olevaa kohtaan, joka edistää ja suuntaa kohti tasa-arvoista tulevaisuutta ja sitä mitä jo nyt on hetkittäin, tiloittain saavutettu.
Ihailin kieltä, tyyliä, sanoittamisen tapoja. Sanojen yhdistelmiä mielleyhtymiksi, mielle-eriytymiksi, ajatuksiksi, ideoiksi ja ehkä jopa tunteiksi. Todellisuuksien kerrosteinen kuvaus, liikehdintä ja avautuminen. Fantasmaattinen, joka minulle ei ollut dystopia eikä utopia vaan näiden yli jotakin muuta.
Koin Kolkan aistirikkaana, ilmiörikkaana, idearikkaana, tasorikkaansa, kielirikkaana kokonaisuutena. Olemassaolojen moninaisuus, limittäisyys, kohtaavuus, päällekkäisyys, mutta samalla myös läpikultavuus. Kulkemista maisemien ja tilojen halki, sisällä, reunalla, ja kulkemista katseella tai silmillä ja muilla aistielimillä (sis. iho) tarkasti havainnoiden ja kielistäen tuntemuksia, ajatuksia, johtopäätöksiä tavalla, joka on selkeä, vaikka ei noudata merkitysten ilmiasua. Rauhallista kulkua pinnoilla ja niiden läpi.
Kolkka kutsui rakkauteen kaikkea olemassa olevaa kohtaan, joka edistää ja suuntaa kohti tasa-arvoista tulevaisuutta ja sitä mitä jo nyt on hetkittäin, tiloittain saavutettu.
Ihailin kieltä, tyyliä, sanoittamisen tapoja. Sanojen yhdistelmiä mielleyhtymiksi, mielle-eriytymiksi, ajatuksiksi, ideoiksi ja ehkä jopa tunteiksi. Todellisuuksien kerrosteinen kuvaus, liikehdintä ja avautuminen. Fantasmaattinen, joka minulle ei ollut dystopia eikä utopia vaan näiden yli jotakin muuta.
March 17, 2019
Maria Matinmikko kuuluu suosikkeihini kotimaisista nykykirjailijoista, minkä takia hänen uuteen kirjaansa tarttuminen vähän jännitti. Odotukset kuohuivat, mutta ne täyttyivät, suorastaan pursuivat. Kolkka (Siltala 2019) on runoromaani, joka vie Matinmikon edellisessä teoksessa Värit (2017) käytettyä tyyliä proosapainotteisempaan suuntaan. Kyseessä on kertomus, varsinaista juonta siinä ehkä ei ole, mutta punainen lanka. Tämä lanka tosin tekee poikkeamia, hakeutuu yllättäviin paikkoihin kuten kuutamoon vesilasissa ja kitalaen hevoseen, mutta punainen lanka joka tapauksessa.
Matinmikon estetiikka on tinkimätön, yhtä aikaa kirkas ja naarmuinen. Poikkeamatkin tuntuvat harkituilta, eivät silti liikaa. Hänen kirjoittamansa kuvat ovat aidosti omanlaisiaan, niissä hypitään jonkin kumman puolelle, takaisin, ja kaikki käy jotenkin järkeen, on erityistä. Teksti on yhtä värinää sivulta toiselle, hipaisuja jotka kantautuvat syvälle. Ruumistekstiä. Sanoisin, että tässä on naiskirjoitusta, mutta myös toteavampaa proosaa – siinäkin kohdataan yllättäen absurdin tuntuisia käänteitä, kuten tekoveren kaataminen päälleen hotellihuoneessa. Mietin uusien muotojen hakemista, sirpaloitunutta kieltä, kun tavoitellaan kuvia kokemuksille joita ei ole vielä kuvitettu. Kuten kirjassa todetaan: "Ylistetty olkoon queer." Feminismin liekki palaa punaisena kuin kirjan kannet. Miksei kaunokirjallista teosta kutsuta vaginaaliseksi, vaikka falliseksi voitaisiin kutsua, kysytään. Yleviin ja moniaalle avautuviin sanoihin voi yhdistää arkisen, vaikkapa erisnimen, brändin, eikä se riko poetiikkaa väärällä tavalla. Harva onnistuu tässä kuten Matinmikko. Tällainen kirjoittaminen vaatii uskalluksen rajan ylittämistä. Siitä ei pääse ympäri.
Kaikkea teos ei paljasta huolellisellakaan kertalukemalla. Se kertoo ulottuvuuksista, kestävyydestä. Mietin Södergrania ja "Maa jota ei ole"-runoa, sillä Kolkan ensimmäinen osio on nimetty samoin. Riittää pohdittavaa. Teos antaa paljon, ja muun lisäksi sain tätä lukiessa kirjoitusidean, jonka pohjalle syntyi jo useampi kappale tekstiä. "Huoneeni kirjoituspöytä odottaa jonkun kumartuvan ylleen." (s. 14) Kirjoitus synnyttää kirjoitusta. Se ei ole koskaan pieni asia.
"Kun oman kulttuuripiirin rajat paljastuvat, maapallo muljahtaa aivoissa kuin raaka kananmuna kuoresta kulhoon." (s. 96)
Matinmikon estetiikka on tinkimätön, yhtä aikaa kirkas ja naarmuinen. Poikkeamatkin tuntuvat harkituilta, eivät silti liikaa. Hänen kirjoittamansa kuvat ovat aidosti omanlaisiaan, niissä hypitään jonkin kumman puolelle, takaisin, ja kaikki käy jotenkin järkeen, on erityistä. Teksti on yhtä värinää sivulta toiselle, hipaisuja jotka kantautuvat syvälle. Ruumistekstiä. Sanoisin, että tässä on naiskirjoitusta, mutta myös toteavampaa proosaa – siinäkin kohdataan yllättäen absurdin tuntuisia käänteitä, kuten tekoveren kaataminen päälleen hotellihuoneessa. Mietin uusien muotojen hakemista, sirpaloitunutta kieltä, kun tavoitellaan kuvia kokemuksille joita ei ole vielä kuvitettu. Kuten kirjassa todetaan: "Ylistetty olkoon queer." Feminismin liekki palaa punaisena kuin kirjan kannet. Miksei kaunokirjallista teosta kutsuta vaginaaliseksi, vaikka falliseksi voitaisiin kutsua, kysytään. Yleviin ja moniaalle avautuviin sanoihin voi yhdistää arkisen, vaikkapa erisnimen, brändin, eikä se riko poetiikkaa väärällä tavalla. Harva onnistuu tässä kuten Matinmikko. Tällainen kirjoittaminen vaatii uskalluksen rajan ylittämistä. Siitä ei pääse ympäri.
Kaikkea teos ei paljasta huolellisellakaan kertalukemalla. Se kertoo ulottuvuuksista, kestävyydestä. Mietin Södergrania ja "Maa jota ei ole"-runoa, sillä Kolkan ensimmäinen osio on nimetty samoin. Riittää pohdittavaa. Teos antaa paljon, ja muun lisäksi sain tätä lukiessa kirjoitusidean, jonka pohjalle syntyi jo useampi kappale tekstiä. "Huoneeni kirjoituspöytä odottaa jonkun kumartuvan ylleen." (s. 14) Kirjoitus synnyttää kirjoitusta. Se ei ole koskaan pieni asia.
"Kun oman kulttuuripiirin rajat paljastuvat, maapallo muljahtaa aivoissa kuin raaka kananmuna kuoresta kulhoon." (s. 96)
Read
August 10, 2019Kolkan kohdalla on ihan hullua merkitä päivämäärää, jolloin se on tullut luetuksi. Koska sellaista päivämäärää ei ole. Koska Kolkka sen kun jatkuu. Sen kun jatkuu. Edelleen jatkuu. Ei tule valmiiksi. Ei päästä otteestaan. Härnää. Kutittaa. Tymäyttää.
April 30, 2019
Hämmennyin ja vaikutuin. Vaarallinen kirja. Kuin matka, jonka jälkeen on todella vaikea asettua takaisin arkeen. Miksi olemme valinneet tällaisen järjestelyn elämän "organisointiin"? Kannattiko?
October 15, 2022
Olipas peräti harmi, että hyvistä aineksista rakennettu Kolkka ei lopulta puhutellut oikein millään tasolla. Utopiakirjallisuuden perinteestä ammentava matkakertomus runomuotoon puettuna on ajatuksena todella herkullinen. Paljon on Matinmikolla selvästi ollut sanottavana. Yhteiskuntakritiikki jää kuitenkin älyllisesti laiskaksi läpsyttelyksi ja aforistinen ilmaisutyyli on ajoittain jopa kiusallisen teennäistä. Periaatteessa toivoisin näkeväni tällaista kirjallisuutta lisää, mutta mieluusti vähän pidemmälle hiotulla toteutuksella.
August 31, 2022
tää on sellanen kirja jota ei oikein osaa arvostella viiden tähden taulukolla. täytyy palata uudestaan asiaan ja lukea uudestaan
November 12, 2023
Tällaisten teosten kohdalla huomaa omien luokittelujärjestelmiensä heikkoudet. Milläs tägeillä tätä nyt kuvailisi... Kirjan fragmenttisuudessa on jotain kaunista, ja teos huokuu jonkinlaista poikkeavuutta ja erityisyyttä heti ensi sivuilta. On ihmeellistä miten muutamaan sanaan saa sisällytettyä niin monta erilaista merkitystä ja mielikuvaa. Toisaalta vaikkapa kolonialismiin liittyviä huomioita alleviivataan niin voimakkaasti, että lukijana alkaa nopeasti ärsyttää.
February 5, 2020
En lopulta ymmärtänyt tästä paljoakaan.
Kolkka on kokeellista, runon ja romaanin välissä ailahtelevaa kirjallisuutta. Minä-muotoinen kertoja on matkalla vieraassa, enemmän tai vähemmän sortuneessa tai sortovallan alla olevassa maassa. Maisemat, elämä ja ihmiset ovat vieraita.
Hetkittäin kerronta on verrattain suoraviivaistakin mutta suurin osa on minulle hajanaisen tuntuista runoa, jota on useimmiten vaikea kytkeä kehyskertomukseen. Epäoikeudenmukaisuutta, sotaa ja sukupuolirooleja tunnutaan käsittelevän mutta en osaa yhtään artikuloida mitä niistä varsinaisesti sanotaan tai edes mitä tunteita viestitään.
Sinällään arvostettavaa, että kirjallisuuden muodon ja kerronnan tapojen kanssa tehdään jännyyksiä. Mutta minä ehkä vaan olen turhankin luutunut omiin mieltymyksiini ja tapoihini hahmottaa asioita. Kaunista tämä oli monesti mutta ymmärtämätön lukeminen myös turhauttaa. Enemmän runoihin syventynyt lukija saanee tästä minua enemmän.
Kolkka on kokeellista, runon ja romaanin välissä ailahtelevaa kirjallisuutta. Minä-muotoinen kertoja on matkalla vieraassa, enemmän tai vähemmän sortuneessa tai sortovallan alla olevassa maassa. Maisemat, elämä ja ihmiset ovat vieraita.
Hetkittäin kerronta on verrattain suoraviivaistakin mutta suurin osa on minulle hajanaisen tuntuista runoa, jota on useimmiten vaikea kytkeä kehyskertomukseen. Epäoikeudenmukaisuutta, sotaa ja sukupuolirooleja tunnutaan käsittelevän mutta en osaa yhtään artikuloida mitä niistä varsinaisesti sanotaan tai edes mitä tunteita viestitään.
Sinällään arvostettavaa, että kirjallisuuden muodon ja kerronnan tapojen kanssa tehdään jännyyksiä. Mutta minä ehkä vaan olen turhankin luutunut omiin mieltymyksiini ja tapoihini hahmottaa asioita. Kaunista tämä oli monesti mutta ymmärtämätön lukeminen myös turhauttaa. Enemmän runoihin syventynyt lukija saanee tästä minua enemmän.
September 21, 2020
Matinmikon Kolkka on poliittinen runoromaani. Mutta siitä on jotenkin aika vaikea sanoa asioita.
Takakansi ja myös Matinmikko itse kuvailee kirjaa fantasmaattiseksi, filosofiseksi ja feministiseksi teokseksi, joka yhdistää poeettisen ja poliittisen. Fantasmaattinen se ainakin on, leikitellen eri todellisuuden tasoilla. Ajottain hyvinkin filosofinen ja feministinen. Poetiikan puolellakaan ei ole juuri moitittavaa, Matinmikko osaa kyllä käyttää kieltä puhuttelevasti ja ajottain aika huvittavasti. Politiikan puolella on pientä nihkeyttä, osa poliittisista osioista oli oivaltavia, osa taas turhan saarnaavia.
Mutta kyllä tämä edusti selvästi sellaista suomalaista nykykirjallisuutta, jota haluan nähdä lisää.
Takakansi ja myös Matinmikko itse kuvailee kirjaa fantasmaattiseksi, filosofiseksi ja feministiseksi teokseksi, joka yhdistää poeettisen ja poliittisen. Fantasmaattinen se ainakin on, leikitellen eri todellisuuden tasoilla. Ajottain hyvinkin filosofinen ja feministinen. Poetiikan puolellakaan ei ole juuri moitittavaa, Matinmikko osaa kyllä käyttää kieltä puhuttelevasti ja ajottain aika huvittavasti. Politiikan puolella on pientä nihkeyttä, osa poliittisista osioista oli oivaltavia, osa taas turhan saarnaavia.
Mutta kyllä tämä edusti selvästi sellaista suomalaista nykykirjallisuutta, jota haluan nähdä lisää.
August 2, 2019
Ehkä olen vaan liian tyhmä tai sitten koska suomi ei ole äidinkieleleni, en pysty nauttimaan runoista. Mutta tämä kirja oli "runoromaani", joten päätin kokeilla. Tässä tosiaan on jokin juonta muistuttava narratiivi ja muutama kiinnostava scifi-idea ja yhteiskuntakritiikkiä, mutta silti en oikein nauttinut lukemisesta. Runojen lukemiseen pitää keskittyä jokaiseen yksittäiseen sanaan ja sen taivutukseen, jotta voi saada tavoiteltun tunnereaktion, mutta en jaksa lukea kirjoja tuolla tavalla, joten ajan mittaan vain luin kirjaa, tajuamatta mitään siitä.
February 1, 2022
Unenomainen, yhteiskuntakriittinen, kielellisesti rikas. Lukuisia aforisminkaltaisia havaintoja, joihin oli palattava uudelleen. Hämmennyin kunnolla vasta jälkikäteen luettuani valtalehtemme lyttäävän kritiikin. Mielestäni tämä on hieno pieni teos.
October 24, 2023
Ehkä mä olen vaan liian tyhmä lukemaan tällaista kirjallisuutta 🥲
Read
October 14, 2019Määrittelevää vastausta odottava kysymys ‘mitä taide on’, saattaa olla turha, koska taide välttää määritelmiä, sitä ei voi ottaa haltuun. Jokainen taideteos on erilainen, ammentaa eri lähteistä ja kommunikoi aivan eri asioita. Ehkä mielekkäämpää onkin kääntää katse yksittäisiin taideteoksiin ja pohtia mitä ne käsittelevät, ehdottavat tai kysyvät. Mutta tässä on oltava tarkkaavainen: jos huomaamattaan tai tarkoituksella tarkastelee ja kuluttaa vain kaltaistensa taidetta, antaa arvoa vain kaltaistensa näkökulmille, saattaa hakea vahvistusta jo olemassa olevalle identiteetilleen, maailmankatsomukselleen tai taidekäsitykselle.
Displaying 1 - 13 of 13 reviews