Dandyism

by Jules Barbey d'Aurevilly, Douglas Ainslie (Translator), Quentin Crisp (Preface)

The pivotal work upon which the history of the dandy tradition turns.--Ellen Moers

Genres: Nonfiction, History, Fashion, France, Literature, French Literature

80 pages, Paperback

First published January 1, 1845

About the author

Jules-Amédée Barbey d'Aurevilly was a novelist and literary critic at the Bonapartist paper Le Pays who was influential among fin-de-siècle decadents.
He specialised in mystery tales that explored hidden motivation and hinted at evil without being explicitly concerned with anything supernatural. He had a decisive influence on writers such as Auguste Villiers de l'Isle-Adam, Henry James and Marcel Proust.

Reviews

[Bill Kerwin · Rating 4 out of 5]

Shortly after Waterloo, a craze for all things English--the horses, the clothes, even the food (!)--held fashionable France in its grip, and foremost of all these things was the English Dandy. It was not until 1845, however, that Barbey D'Aurevilly gave le dandysme a proper intellectual and philosophical rationale.

Journalist D'Aurevilly became fascinated by the career of George "Beau" Brummel who, even before the craze, was a model of style for young French royalists. Coming from a society that thrived on the wit of the salon, he assumed that such an icon of fashion must of necessity be the source of a wealth of charming bon mots; however, after reading his biography and interviewing many of his acquaintances, D'Aurevilly concluded that Brummel--although he had an undeniable gift for self-deprecation and the artful deflation of others--left behind him no real witticisms at all. Barbey argued that, for the "Beau," such a verbal display was unnecessary, since the dandy is a work of art in his very being, his essence perfectly realized in appearance and gesture. Thus was born "The Dandaical Philosophy," basis of fin de siecle attitudes from Baudelaire and Huysmans to Wilde and the Rhymers' Club.

This book is a strange amalgam of biography and philosophical reflection interspersed with the occasional digression and aside. It is, however, important to any comprehensive understanding of late 19th Century Western Literature, and is, in addition, informative and entertaining.

[Tosh · Rating 5 out of 5]

One of the key books on Dandyism in my library of almost nothing but Dandy aesthetic books. Jules Barbery D'Aurevilly's study on one of the pioneering Dandies of all time - Beau Brummell.

What's important about Dandyism is that it is a way of life that is against life of sorts. It's taking what is not perfect and making it perfect. There is nothing 'natural' about Dandyism and that is why I am fascinated with that subject matter. It is one controlling wild nature and making it behave in a manner of your choosing.

[Sherwood Smith]

Every ten years or so I reread this little book, each time having acquired a few more of the references D'Aurevilly so carelessly tosses off.

He wrote this essay about Brummel and dandyism in the 1840s, and it may stand as a precursor to psychological study. His remarks about women are about 95% tosh, but there are some very sharp insights into what dandys were, and what they weren't.

I don't think he gives Chesterfield enough credit for bridging the beau and the dandy paradigms. But really, it was more about elitism and emotional control than it was about elegance, though that was a necessity.

Succinct line that sums up nicely, on p. 48

His [Brummel's] triumphs had all the insolence of disinterestedness. He never felt the vertigo of the heads he turned.

Good way of observing that for all his influence, and how intense was the focus of men and women on him, and through him on each other, he most likely died a virgin.

[Lavinia · Rating 3 out of 5]

I don't enjoy shopping for clothes and I hate trying them on, so I find it a little hard to understand dandies when it comes to clothes. No offence guys (is it ok to call you 'guys' instead of 'beaus'?), I know you are more than that, some of you even had respectful jobs like writers, painters or kings, so I imagine you had other duties besides deciding what clothes to wear on a particular day. Do I sound cynical? That's only because I didn't have the chance to meet you in real life ;).

With regards to George Brummell (d'Aurevilly's essay is on him, though the Romanian version I read consists of a few more essays plus an interesting preface by Adriana Babeti), I'm not particularly interested in him, though I wish I knew some of the others, let's say Wilde or Baudelaire.

Chewing on the matter, I've come up with one single person I would call a real dandy of 21st century Romania. He's an artist, of course, and here you can see him dancing.
(Razvan, you owe me one, and I demand a free ticket to any of your shows!)

P.S. Do I want to see him in Dorian Gray (like one of the dandiest things ever written)? Yes, please. Bring him on.

[Farbror the Guru · Rating 2 out of 5]

Dandyismen är i sig en spännande företeelse men boken tillför egentligen inte så mycket. Författaren har en tafatt ambition att analysera Dandyismens rötter, särdrag och förutsättningar men författarens vurm för ikonen Beau Brummell skymmer skarpsinnet.

[laurentiu]

0

[Taneli Viitahuhta]

Barbeyn 1845 julkaistusta Beau Brummell-esseestä, Antti Nylénin siihen lisäämästä kulttuurihistoriallisesti valaisevasta ja pedanttisesta alaviiteapparaatista sekä osin redundantista mutta salaa merkittävästä esipuheesta rakentuu suomenkielisen dandykirjallisuuden matuškamainen abc-kirja. Keskiössä on eräs Beau Brummell, jonka ilmiö on ankarasti ottaen yhtä dandyismin ilmiön kanssa. Brummellin jälkeen on vain jäljittelyä, vaikka tietysti Brummellkin vain jäljitteli, kuitenkin niin hyvin, että hän näkyy lumonneen aikalaisensa täysin ja jääneen historiaan tyylin jättiläisenä, joka teki itsestään eräänlaisen elävän taideteoksen. Brummellin ja häntä seuraavan dandyismin tradition välinen merkittävä ero onkin siinä, että kun kaikki myöhemmin tuleva on tulkintaa ja selvitystä, on Brummell eräänlainen pyhä teksti: jälkipolvia eivät kiinnosta hänen kirjoituksensa, vaan hän itse.

Kirja on tyylikäs, kiduttava ja antoisa. Sitä voi lukea nopeastikin, mutta silloin se ei ala vaikuttaa, ja sitä voisi yhtä hyvin olla lukemattakin. Todella kirjan sisään pääsee vasta, kun triviaalilta vaikuttavat yksityiskohdat alkavat muuttua merkityksellisiksi. Tähän Nylénin viitevyörytys pyrkiikin, naurettavan yksityiskohtaisina ne ajavat lukijaa turhautumaan tai uppoutumaan: jälkimmäinen on mahdollista, sillä kirjoitus on huoliteltua ja kieli hyvää. Kirja kokonaisuutena välittää tunteen salaisuudesta, joka piilottuu sitä paremmin, mitä enemmän sen ympäriltä kerrotaan. Jo Barbeyn alkuperäisessä esseessä on vahvasti tämä tunnelma, sekin on intertekstuaalinen ja kerrostunut, viitaten myöhemmän painoksen alaviitteillä itseensä sekä jo olemassaolevaan dandyismikeskusteluun. Lukijassa heräävä huimauksen tunne on historianfilosofisesti syvällistä laatua, sillä sen syy on tiedon yhtäaikainen liiallisuus, faktoina, ja riittämättömyys, ilmiön ymmärtämisen kannalta.

Subjektiivinen tekijä, kirjoittaja, tekee itsensä kirjassa tunnetuksi näkyvällä, juuri ja juuri eleensä väkivaltaisuuden kätkevällä tavalla. Moninkertaiset ja hämärät viittaukset kytkeytyvät paitsi toisiin teksteihin ja toisiin dandyihin, niin ennen muuta - koska dandyismin aika on aikaa Dandyn jälkeen, post-Brummell - aina myös kirjoittajan omaan henkilöön. Kirjoittaja-dandylle viimekätinen huolenaihe onkin se, lukeutuuko hän itse kyseiseen perinteeseen, ja tässä mielessä dandykirjallisuus on tunnustuskirjallisuutta, omasta taivasosasta (nimettyjen traditioon kuulumisesta) kertovien merkkien etsintää ja tulkitsemista. Siten se tuntuu läheisesti liittyvän Max Weberin analyysiin kapitalismin hengestä ja Walter Benjaminin ajatukseen kapitalismista uskontona. Benjaminille kapitalismi merkitsi lohdutonta ja julmaa kulttia, täysin vailla lunastusta. Nylén ehdottaa avaukseksi dandyismin ja uskonnon kysymykseen baudelairelaista paradoksaalista katolilaisuutta, mutta kysymyksestä ei ole sanottu viimeistä sanaa. Uskonnon tätänykyinen katoaminen tapamoraalin näköpiiristä on jotenkin muuttanut näkökulmaamme asiaan, tämän verran uskaltanee varmuudella lausua.

Lukukokemus muistuttaa kaleidoskooppiin tuijottelua. Lauseet muodostavat kuin itsestään uusia nyansseja, kuvioita, jotka ovat kuitenkin aina yhtä ja samaa. Kirjasta käykin monella tasolla ilmi, että dandyismi on aina nyanssin tajua, aina epäsuoraa uhmaa ja paradoksaalista. Perinnetietoinen yksilö, konformistinen vastarintamies: dandy. Siis jotain määritelmällisesti mahdotonta. Tässä pienessä kirjassa riittää luettavaa.

[Letturalenta · Rating 4 out of 5]

La mia lettura: http://letturalenta.net/2006/03/vanita

Se George Brummell tornasse al mondo aprirebbe sicuramente un blog, e Jules-Amédée Barbey d’Aurevilly lo leggerebbe avidamente tutti i giorni.

[g]

http://www.lexpress.fr/culture/livre/...

[Rebecca · Rating 4 out of 5]

A quite charming little book!

(Read as a translation to Swedish - from Alastor Press.)

[Clair · Rating 4 out of 5]

Wonderful little book, for anyone interested in dandy or decadent culture. particularly enjoyable is the introduction by Quentin crisp.