What do you think?
Rate this book
Kaaren kertomus: Ensimmäinen osa
Kymmenen vehnävää Mantsinmäen murhaajasta
Kun Kaare Vilgarrinpoika tulee syytetyksi kylänsä seppäkisällin Herjan murhasta, kukaan ei usko häntä - viinaanmenevä isä kaikkein vähiten.
Kaare pakenee mukanaan siskopuolensa Ana ja tämän ystävä Raude, ja yhdessä he etsivät Herjan pojan, Dastoksen, jolla on kuitenkin omat suunnitelmansa.
Herjasta alkaa selvitä salaisuuksia, ja kohta Kaarekin ajautuu mukaan matkalle, joka vie hänet kauaksi kotiseuduilta, karkulaiseksi kaupunkiin ja kulkijaksi korpimaille.
Syksyn sumuja ja rahtunen romantiikkaa. Kaaren kertomuksen fantasiamaailma on saanut innoituksensa Suomen, Pohjolan ja Venäjän historiasta ja mytologiasta.
Kun Kaare Vilgarrinpoika tulee syytetyksi kylänsä seppäkisällin Herjan murhasta, kukaan ei usko häntä - viinaanmenevä isä kaikkein vähiten.
Kaare pakenee mukanaan siskopuolensa Ana ja tämän ystävä Raude, ja yhdessä he etsivät Herjan pojan, Dastoksen, jolla on kuitenkin omat suunnitelmansa.
Herjasta alkaa selvitä salaisuuksia, ja kohta Kaarekin ajautuu mukaan matkalle, joka vie hänet kauaksi kotiseuduilta, karkulaiseksi kaupunkiin ja kulkijaksi korpimaille.
Syksyn sumuja ja rahtunen romantiikkaa. Kaaren kertomuksen fantasiamaailma on saanut innoituksensa Suomen, Pohjolan ja Venäjän historiasta ja mytologiasta.
272 pages, Hardcover
Published February 6, 2018
About the author
Inna Airola
3 books6 followersHistoriallisen fiktion ja fantasian välimaastoon pudonnut indiekirjailija.
Finnish indie author of fantasy fiction.
Finnish indie author of fantasy fiction.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 5 of 5 reviews
Read
July 8, 2018Kirjaan tarttuessa ensimmäinen huomio oli sen kielen hyvin persoonallinen poljento. Tätä ainakin voi kutsua omaääniseksi. Kielen rytmi ja sanasto on saanut innoitustaan vanhasta suomesta, ja menee hetki, että siihen tottuu. Alkusivuilla mietin, että sitä olisi pitänyt lukea ääneen. Ajoittain pitkät polveilevat lauseet kävivät vaikeaselkoisiksi ja olisivat hyötyneet keventämisestä, mutta pääosin lukeminen oli miellyttävää vanhahtavassa sortissaan.
Tarinan osalta kirjan voi luokitella varsin perinteiseksi matkafantasiaksi. Oikeastaan lähinnä sillä poikkeuksella, että sankarin matkan tavoite jää yhä hieman hämäräksi, eikä lukija ole siitä sankaruudestakaan niin varma. Kaare nimittäin on kaikkea muuta kuin sankarillinen hahmo. Oikeastaan Kaare on protagonistiksi varsin uskalias valinta – hänessä ei ole juuri mitään pidettävää, säälikin on siinä ja siinä. Kaare on jänishousu vänkyjä, helposti kiukustuva ja suurimman osan aikaa vallan kiittämätön. Sellainen, jota olisi tehnyt mieli lyödä rätillä naamaan useamman kerran kirjan kuluessa. Toivoa voi, että hahmo hiukan kasvaa sarjan myötä. Tilaa riittää. Toisaalta tällaisen päähenkilön tapaaminen on virkistävää. Henkilökaartin osalta nitinäni koskee lähinnä sitä, että suosikkini tapettiin heti ensisivuilla. Kyllä, ärhäkät naissoturit ovat sattuneesta syystä heikko kohtani.
Ajoittain olisin kaivannut kirjaan hieman jämäkämpää tavoitetta. Nyt tarina välillä jumiutuu liiaksi metsään ja hidastuu matkan varrelle, eivätkä sen paremmin henkilöt kuin lukijakaan tiedä, minne oikeasti pyrkivät ja mitä tavoittelevat. Tai oikeastaan kaikilla muilla henkilöillä on jonkinlainen tavoite, mutta protagonisti-parka vain roikkuu mukana. Tästä huolimatta Kaaren kertomus on parhaimmillaan kekseliäs ja omaäänisesti kirjoitettu (taisin jo sen mainita, mutta kannattaa sanoa uudestaan) kirja lukijalle, joka pitää kylmältä tuoksuvasta ja muinaisesta Suomesta inspiroituneesta fantasiasta, jonka maailma on rakennettu huolella ja pohjatyöt tehden.
Koko arvio blogissa: http://stazzy.net/blogi/blog/2018/07/...
Tarinan osalta kirjan voi luokitella varsin perinteiseksi matkafantasiaksi. Oikeastaan lähinnä sillä poikkeuksella, että sankarin matkan tavoite jää yhä hieman hämäräksi, eikä lukija ole siitä sankaruudestakaan niin varma. Kaare nimittäin on kaikkea muuta kuin sankarillinen hahmo. Oikeastaan Kaare on protagonistiksi varsin uskalias valinta – hänessä ei ole juuri mitään pidettävää, säälikin on siinä ja siinä. Kaare on jänishousu vänkyjä, helposti kiukustuva ja suurimman osan aikaa vallan kiittämätön. Sellainen, jota olisi tehnyt mieli lyödä rätillä naamaan useamman kerran kirjan kuluessa. Toivoa voi, että hahmo hiukan kasvaa sarjan myötä. Tilaa riittää. Toisaalta tällaisen päähenkilön tapaaminen on virkistävää. Henkilökaartin osalta nitinäni koskee lähinnä sitä, että suosikkini tapettiin heti ensisivuilla. Kyllä, ärhäkät naissoturit ovat sattuneesta syystä heikko kohtani.
Ajoittain olisin kaivannut kirjaan hieman jämäkämpää tavoitetta. Nyt tarina välillä jumiutuu liiaksi metsään ja hidastuu matkan varrelle, eivätkä sen paremmin henkilöt kuin lukijakaan tiedä, minne oikeasti pyrkivät ja mitä tavoittelevat. Tai oikeastaan kaikilla muilla henkilöillä on jonkinlainen tavoite, mutta protagonisti-parka vain roikkuu mukana. Tästä huolimatta Kaaren kertomus on parhaimmillaan kekseliäs ja omaäänisesti kirjoitettu (taisin jo sen mainita, mutta kannattaa sanoa uudestaan) kirja lukijalle, joka pitää kylmältä tuoksuvasta ja muinaisesta Suomesta inspiroituneesta fantasiasta, jonka maailma on rakennettu huolella ja pohjatyöt tehden.
Koko arvio blogissa: http://stazzy.net/blogi/blog/2018/07/...
April 19, 2020
Tämä kirja ehti lepäillä yöpöydälläni lähes tarkalleen kaksi vuotta, kunnes lopulta päätin lukea sen loppuun. Muistan, että luin kirjaa ensimmäisen kerran Tampereen rautatieasemalla, koska vaihtoni Tampereella oli kaksi tuntia myöhässä läheisen rautatiesillan tulipalon vuoksi. Kun pääsin kotiin, en palannut kirjan ääreen ennen kuin nyt. Kun aloin lukea kirjaa uudestaan, huomasin, etten muistanut alusta mitään, joten käytännössä aloitin kirjan alusta uudestaan. Tällä kertaa luin kirjan loppuun, mutta se vaati hiukan sisua.
Omakustanteena Kaaren kertomus on ulkoisilta ominaisuuksiltaan hyvin tuotettu kokonaisuus. Sarjan osat ovat yhtenäisen näköisiä, kannet hienot ja siistit, taitto onnistunut ja kieli sujuvaa. En bongannut lukiessani yhtäkään typoa tai taittoteknistä mokaa. Kirja näyttää hyvältä, mikä ei aina omakustanteiden kohdalla ole itsestäänselvää.
Kaaren kertomuksen ensimmäinen osa on rautakautista matkafantasiaa ilman päämäärää. Sen päähenkilö on, Minttu Carolenkin sanoin, uskalias valinta. Kaare on hiljainen, jurottava poika, jota pidetään yksinkertaisena ja saamattomana. Hän ei ole edes sympaattinen, mikä antaisi monia luonteenpiirteitä anteeksi. Mietin lukiessa useasti, miksi minun on välitettävä Kaaresta, koska hänkään ei tunnu välittävän mistään. Myös kirjan hahmot päivittelevät usein Kaaren kiittämättömyyttä ja ihmettelvät, miksi auttavat Kaarea.
Romaanin alussa Kaare sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja todistaa isänsä sepänkisällin Herjan murhaa. Lukijan kannalta tämä käänne on valitettava, koska Herja on romaanin alussa ehdottomasti kiinnostavin hahmo. Kyläläiset epälevät Kaaren valehtelevan ja syyttävät häntä Herjan murhasta. Kaare ei näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin paeta kotikylästään ja etsiä käsiinsä Herjan poika, joka toivon mukaan tietää jotain Herjan salaperäisesti murhaajasta.
Poika Dastos löytyy nopeasti, mutta hän ei tiedä murhasta mitään. Kaare ja hänen mukaansa lähteneet Ana-sisko ja Raude-poika päättävät silti jatkaa matkaa epämääräisesti kohti jotakin, koska Kaare ei halua palata kotikylään, jossa hän vain joutuisi vankilaan. Päämääräksi he keksivät Uuranlinnan sotilaskoulun, jossa Herjakin on aikoinaan kouluttautunut.
Matkan aikana hahmot kohtaavat monenlaisia kiinnostavia vastaantulijoita, joista harva jää pidempiaikaiseksi tuttavuudeksi. Hahmot kinastelevat jatkuvasti matkansa tarkoitusperästä, ja välillä se lukijalle yhtä mysteeri kuin kirjan hahmoillekin. Uuranlinna siintää jossain, mutta hahmot miettivät monta kertaa, kannattaako sinne edes mennä.
Hahmot tuntuvat matkaavan matkan vuoksi. Ainakaan minulle ei silkka matka ja vastaantulevien ihmisten ja paikkojen kuvaus riitä pitämään mielenkiintoa yllä. Tarvitsen jotain, joka koukuttaa minut lukemaan lisää.
Romaanissa olisi monia kiinnostavia juonikoukkuja, mutta se ei käytä niitä. Kaare esimerkiksi saa Herjalta hänen kuolinhetkellään kirveen muotoisen käädyn. Se on selvästi Herjalle niin merkittävä, että kokee kuoleman kielissä tarpeelliseksi kertoa sen olemassaolosta Kaarelle. Teksti myös antaa ymmärtää, että kääty on juuri se tavara, jota Herjan murhaaja on yrittänyt etsiä. Kääty ei kuitenkaan liikuta juonta ainakaan ensimmäisessä osassa juuri lainkaan eteenpäin. Kaare paljastaa sen olemassaolon vain muutaman kerran kirjan aikana, mutta kummallakaan kerralla se ei tee tarinalle mitään.
Toinen hukkaan heitetty juonikoukku on hopeakruunu, jonka yksi jalokivistä on Dastoksen hallussa. Dastos kertoo tarinan mahtavasta kruunusta, joka on hajotettu palasiksi, jotta sen voimaa ei voida enää käyttää. Odotin tässä vaiheessa, että nyt hahmojen määränpää on selvä - jalokivi ja Herjan kääty liittyvät jotenkin toisiinsa ja seurue päättää etsiä muutkin kruunun osat ja sitä kautta selvittää samalla Herjan murhan syyn. Tämä olisi ollut aika perinteikäs fantasiajuoni, mutta olisin ottanut sen mieluummin kuin päämäärättömän vaeltelun.
Tämä on vasta Kaaren kertomuksen ensimmäinen osa, ja kirjailija on neuvonut lukemaan koko tarinan loppuun, jotta kokonaisuus hahmottuu täydellisesti. Kaaren kertomus on yksi kokonainen teos, joka on painoteknisistä syistä jaettu kolmeen osaan. En kuitenkaan usko, että luen tarinaa loppuun. Kyllä tarinan ensimmäisten 300 sivun pitäisi jo imaista mukaansa. Tällä kertaa niin ei käynyt.
Tälle tarinalle voisi tehdä hyvää, jos koko noin 1100-sivuinen tarina tiivistettäisiin maksimissaan 500 sivun mittaiseksi historialliseksi fantasiatarinaksi. Romaanin ensimmäisestä osasta voisi poistaa reilusti matkustamista ja keskittyä enemmän mukana kulkeviin tavaroihin eli timanttiin ja koruun. Kaaren olisi kannattanut kohdata nopeammin tarinan kannalta tärkeän Ásevaine Argerintytär. Hänen mukanaolo joudutti tarinaa välittömästi! Kaare ja Dastos olisivat voineet ehtiä Auterelan tilalle rengeiksi jopa sivuun 150 mennessä, minkä jälkeen olisi vielä ollut reilusti tilaa käsitellä Kaaren kertomuksen keskimmäisen ja viimeisen osan juoni. Jos tulevissa osissa tapahtuu paljon enemmän kun ensimmäisessä, on eriskummallista, että tarina on päätetty aloittaa näin verkkaisesti.
Monien kirjoittajien helmasynti on, että itse asiaan pääsemisessä kestää kauan. Tekstillä lämmitellään maailmaa, mutta samalla lukija ehtii menettää mielenkiintonsa. Yksi luovan kirjoittamisen kurssien nyrkkisääntö onkin, että kill your darlings ja poista löydä alku, jotta päästään siihen, mistä oikeasti halutaan kertoa. Nyt minusta tuntuu, että Kaaren kertomuksen ensimmäinen osa on ylipitkä prologi, joka lupaa, että seuraavassa osassa itse tarina alkaa.
Omakustanteena Kaaren kertomus on ulkoisilta ominaisuuksiltaan hyvin tuotettu kokonaisuus. Sarjan osat ovat yhtenäisen näköisiä, kannet hienot ja siistit, taitto onnistunut ja kieli sujuvaa. En bongannut lukiessani yhtäkään typoa tai taittoteknistä mokaa. Kirja näyttää hyvältä, mikä ei aina omakustanteiden kohdalla ole itsestäänselvää.
Kaaren kertomuksen ensimmäinen osa on rautakautista matkafantasiaa ilman päämäärää. Sen päähenkilö on, Minttu Carolenkin sanoin, uskalias valinta. Kaare on hiljainen, jurottava poika, jota pidetään yksinkertaisena ja saamattomana. Hän ei ole edes sympaattinen, mikä antaisi monia luonteenpiirteitä anteeksi. Mietin lukiessa useasti, miksi minun on välitettävä Kaaresta, koska hänkään ei tunnu välittävän mistään. Myös kirjan hahmot päivittelevät usein Kaaren kiittämättömyyttä ja ihmettelvät, miksi auttavat Kaarea.
Romaanin alussa Kaare sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja todistaa isänsä sepänkisällin Herjan murhaa. Lukijan kannalta tämä käänne on valitettava, koska Herja on romaanin alussa ehdottomasti kiinnostavin hahmo. Kyläläiset epälevät Kaaren valehtelevan ja syyttävät häntä Herjan murhasta. Kaare ei näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin paeta kotikylästään ja etsiä käsiinsä Herjan poika, joka toivon mukaan tietää jotain Herjan salaperäisesti murhaajasta.
Poika Dastos löytyy nopeasti, mutta hän ei tiedä murhasta mitään. Kaare ja hänen mukaansa lähteneet Ana-sisko ja Raude-poika päättävät silti jatkaa matkaa epämääräisesti kohti jotakin, koska Kaare ei halua palata kotikylään, jossa hän vain joutuisi vankilaan. Päämääräksi he keksivät Uuranlinnan sotilaskoulun, jossa Herjakin on aikoinaan kouluttautunut.
Matkan aikana hahmot kohtaavat monenlaisia kiinnostavia vastaantulijoita, joista harva jää pidempiaikaiseksi tuttavuudeksi. Hahmot kinastelevat jatkuvasti matkansa tarkoitusperästä, ja välillä se lukijalle yhtä mysteeri kuin kirjan hahmoillekin. Uuranlinna siintää jossain, mutta hahmot miettivät monta kertaa, kannattaako sinne edes mennä.
Hahmot tuntuvat matkaavan matkan vuoksi. Ainakaan minulle ei silkka matka ja vastaantulevien ihmisten ja paikkojen kuvaus riitä pitämään mielenkiintoa yllä. Tarvitsen jotain, joka koukuttaa minut lukemaan lisää.
Romaanissa olisi monia kiinnostavia juonikoukkuja, mutta se ei käytä niitä. Kaare esimerkiksi saa Herjalta hänen kuolinhetkellään kirveen muotoisen käädyn. Se on selvästi Herjalle niin merkittävä, että kokee kuoleman kielissä tarpeelliseksi kertoa sen olemassaolosta Kaarelle. Teksti myös antaa ymmärtää, että kääty on juuri se tavara, jota Herjan murhaaja on yrittänyt etsiä. Kääty ei kuitenkaan liikuta juonta ainakaan ensimmäisessä osassa juuri lainkaan eteenpäin. Kaare paljastaa sen olemassaolon vain muutaman kerran kirjan aikana, mutta kummallakaan kerralla se ei tee tarinalle mitään.
Toinen hukkaan heitetty juonikoukku on hopeakruunu, jonka yksi jalokivistä on Dastoksen hallussa. Dastos kertoo tarinan mahtavasta kruunusta, joka on hajotettu palasiksi, jotta sen voimaa ei voida enää käyttää. Odotin tässä vaiheessa, että nyt hahmojen määränpää on selvä - jalokivi ja Herjan kääty liittyvät jotenkin toisiinsa ja seurue päättää etsiä muutkin kruunun osat ja sitä kautta selvittää samalla Herjan murhan syyn. Tämä olisi ollut aika perinteikäs fantasiajuoni, mutta olisin ottanut sen mieluummin kuin päämäärättömän vaeltelun.
Tämä on vasta Kaaren kertomuksen ensimmäinen osa, ja kirjailija on neuvonut lukemaan koko tarinan loppuun, jotta kokonaisuus hahmottuu täydellisesti. Kaaren kertomus on yksi kokonainen teos, joka on painoteknisistä syistä jaettu kolmeen osaan. En kuitenkaan usko, että luen tarinaa loppuun. Kyllä tarinan ensimmäisten 300 sivun pitäisi jo imaista mukaansa. Tällä kertaa niin ei käynyt.
Tälle tarinalle voisi tehdä hyvää, jos koko noin 1100-sivuinen tarina tiivistettäisiin maksimissaan 500 sivun mittaiseksi historialliseksi fantasiatarinaksi. Romaanin ensimmäisestä osasta voisi poistaa reilusti matkustamista ja keskittyä enemmän mukana kulkeviin tavaroihin eli timanttiin ja koruun. Kaaren olisi kannattanut kohdata nopeammin tarinan kannalta tärkeän Ásevaine Argerintytär. Hänen mukanaolo joudutti tarinaa välittömästi! Kaare ja Dastos olisivat voineet ehtiä Auterelan tilalle rengeiksi jopa sivuun 150 mennessä, minkä jälkeen olisi vielä ollut reilusti tilaa käsitellä Kaaren kertomuksen keskimmäisen ja viimeisen osan juoni. Jos tulevissa osissa tapahtuu paljon enemmän kun ensimmäisessä, on eriskummallista, että tarina on päätetty aloittaa näin verkkaisesti.
Monien kirjoittajien helmasynti on, että itse asiaan pääsemisessä kestää kauan. Tekstillä lämmitellään maailmaa, mutta samalla lukija ehtii menettää mielenkiintonsa. Yksi luovan kirjoittamisen kurssien nyrkkisääntö onkin, että kill your darlings ja poista löydä alku, jotta päästään siihen, mistä oikeasti halutaan kertoa. Nyt minusta tuntuu, että Kaaren kertomuksen ensimmäinen osa on ylipitkä prologi, joka lupaa, että seuraavassa osassa itse tarina alkaa.
This entire review has been hidden because of spoilers.
May 16, 2019
Kolmiosaisen fantasiasarjan vetävä avausosa & esikoisteos, jonka kieli on omaperäistä ja miellyttävän huolellista, ehkä hiukan vanhahtavaakin, muttei kielteisellä tavalla. Pidän siitä, että lauseiden merkitykset ovat viimeisen päälle punnittuja ja mietittyjä, eikä kirjassa ei ole mitään turhaa, vaan kaikki on ikään kuin olla pitää, osaset oikeilla paikoillaan. Odotukset ovat korkealla mitä seuraavaan osaan ja tarinan kehkeytymiseen tulee!
February 14, 2020
Vaikka kirjan genre ei olekaan kaikkein omintani, tämän teoksen kohdalla on arvostettava sekä kirjailijan ilmeisen syvää tietoutta tarinassa kuvattua aikakautta kohtaan että intoa fantasiamaailman luomiseen. Tarinan "vanhahtava kieli" on hiottu huolella ja se toimii hienosti tarinan alusta loppuun saakka.
Read
November 4, 2018Kaaren kertomus, "The story of Kaare", is a self published fantasy story taking its milieu from ancient Nordic lands, Finnish locations and behaviours.
Kaare, a boy in a difficult home, works as a smith when one day he is met with events that force him out of his home, charged of murder.
On his way to finding answers he gathers a crowd who push and pull him on towards discovery and truth. The book is the first part, and not much happens besides introductions to the characters.
It's a travel fantasy with plenty on Finnish folklore elements. It will not pull you in and make you devour every page in one setting, but it invites you along to discover Kaare and his companions in an ancient Finnish landscape.
For a self published book the editing is well done, and it seems a professional editor was involved.
Kaare, a boy in a difficult home, works as a smith when one day he is met with events that force him out of his home, charged of murder.
On his way to finding answers he gathers a crowd who push and pull him on towards discovery and truth. The book is the first part, and not much happens besides introductions to the characters.
It's a travel fantasy with plenty on Finnish folklore elements. It will not pull you in and make you devour every page in one setting, but it invites you along to discover Kaare and his companions in an ancient Finnish landscape.
For a self published book the editing is well done, and it seems a professional editor was involved.
Displaying 1 - 5 of 5 reviews