Ulkomaalaiset ihmiskaupan uhrit tekevät pakkotyötä ravintoloissa, siivousfirmoissa, marjatiloilla, rakennustyömailla ja metsissä. Työehdot ovat mielivaltaiset ja kontaktit ympäröivään yhteiskuntaan katkotaan.
Kun poliisi lopettaa rikostutkintoja tai jättää ne pölyttymään, uhreja karkotetaan maasta ja työnantajat pelottelevat todistajat hiljaisiksi, ovat ihmiskauppiaat saaneet jatkaa kannattavaa liiketoimintaansa. Poliitikot ovat katsoneet ilmiötä sormiensa läpi.
Modernin orjuuden on annettu juurtua Suomeen. Hätkähdyttävä kirja kertoo Suomeen muodostuneesta varjoyhteiskunnasta ja oikeusvaltion sokeista pisteistä. Se näyttää, miten lait ja viranomaiskäytännöt ovat mahdollistaneet ulkomaisen työvoiman systemaattisen riiston.
Meidän elintasoamme – edullisia lounaita, halpoja mustikoita, koulujen siisteyttä, kotien rakentamista – ylläpitää suuri joukko hyväksikäytettyjä ihmisiä.
Paavo Teittinen on palkittu tutkiva toimittaja Helsingin Sanomissa.
Eräs tuttavani sanoi, että on aika ennen tämän kirjan lukemista ja sen jälkeen, olen samaa mieltä. muuttaa käsitystä suomalaisesta hyvyydestä, ihmisarvosta ja vapaudesta kansamme lähtökohtina ja jaettuina arvoina. hirveää.
Sara nosti esiin, että tässä ei juuri puhuta kapitalismista, samoin rasismi mainitaan melko harvoin, vaikka näistä kahdesta tässä köyhistä oloista lähtevien ihmisten systemaattisella sorrolla ja alistuksella ja rahastamisella on kyse. Ymmärrän rajauksen, mutta haluanpa todeta sen ääneen tässä.
Ehdoton lukusuositus jokaiselle! Kirja oli erittäin hyvin kirjoitettu ja siinä onnistuttiin kuvaamaan kattavasti ihmiskauppa- ja riistotyöilmiötä Suomessa. Kirja vei mukanaan ja kuuntelemista oli jopa välillä vaikea lopettaa. Vaikka monista kirjan jutuista on jo uutisoitukin laajasti, teos onnistui syventämään ymmärrystä ihmiskaupan ilmenemismuodoista, mittakaavasta ja riiston tavoista maassamme. Oli häkellyttävää ja samalla silmiäavaavaa kuunnella, millaisia väärinkäytöksiä järjestelmämme mahdollistaa ja miten vaikeaa niihin on toisinaan puuttua, ja toisaalta miten riiston välillä annetaan rehottaa, vaikka siitä oltaisiinkin tietoisia. Koko yhteiskunnallamme viranomaisista poliitikkoihin ja yrityksistä kansalaisiin olisi peiliin katsomisen paikka siinä, miten suhtaudumme tämän hyväksikäytön mahdollistamiseen ja mitä aiomme tehdä tilanteen korjaamiseksi.
Kunnollista journalismia mutta masentavaa luettavaa maailmassa, jossa tarvitaan akuuttia muutosta. Meillä ei oo toivoa ihmiskuntana.
Tavallaan ymmärrän tehdyt valinnat, mutta olisin kaivannut sanan rasismi käyttöä ja kapitalismin laajempaa kritiikkiä. Sanana kapitalismi taidettiin mainita vain kerran, ja sekin taisi olla jonkun haastatellun kommentissa. Tällaiselta kommarilta saa myös miinusta, jos yhtään antaa siimaa tolkun talouskurille eikä ole valmis räjäyttämään koko maahanmuuttosysteemiä.
Tarpeellinen jokaiselle, joka kuluttaa palveluita yhteiskunnassamme. Sujuvasti kirjoitettu ja hyvin lähteistetty teos, joka avaa silmät katsomaan ympäröivää yhteiskuntaa toisin, ja luulen että modernilta orjuudelta ei voi enää sulkea tämän lukemisen jälkeen silmiä. Suosittelen kaikille.
Monipuolinen ja pysäyttävä dokumentti, joka todella saa katsomaan Suomea uusin silmin. Työ kirjaa varten on ollut perinpohjaista ja tinkimätöntä ja lopputulos kiihkottomalla tavalla vaikuttava.
Melko säännöllisesti törmää ihmisiin, joiden idylliä suomalaisen yhteiskunnan upeudesta ja vastuullisuudesta ei riko mikään määrä avohakattua metsää, kasuaalia rasismia tai työntekijöidensä riistosta paljastuvia yrityksiä. Mutta tällaisen kirjan luettua totuutta on hankalampi vältellä.
Tekee kollektiivisesti hyvää herätä unesta ja nähdä, millaista arkea, työelämää ja oikeusjärjestelmää tasa-arvon mallimaa, hyvinvointiyhteiskunta Suomessa on yhä kasvavalle joukolle tarjolla.
Jokaisen tulisi lukea tämä kirja, sillä jokainen suomalainen on hyötynyt modernista orjuudesta, jota tapahtuu aivan silmiemme alla. Ilmiön mittakaava, eri ulottuvuudet sekä oikeusjärjestelmämme räikeät puutteet tulivat ikävänä yllätyksenä.
Sylettää, miten törkeästi Suomessakin hyväksikäytetään ulkomaisia työntekijöitä. Tämä on laadukasta journalismia sekä tärkeä ja silmiä avaava kirja, joka toivottavasti johtaa vaikuttaviin toimenpiteisiin riiston kitkemiseksi. Kirja on Finlandiansa ansainnut.
Suosittelen lukemaan myös Kimmo Oksasen ja Heidi Piiroisen Ohikuljetut.
Niin masentava, mutta samaan aikaan tosi tarpeellinen kirja erittäin tärkeästä ja ajankohtaisemmasta ilmiöstä kun moni voisi kuvitella. Tää kirja sisälsi kyllä ihan käsittämättömiä tapauksia, jotka vaan pisti vihaksi.
Teittisen journalistinen lahjakkuus korostui tässä tosi hyvin. Todella informatiiviset pläjäykset kerrottiin mielenkiintoisella tavalla, ja kokonaiskuvat rakentuivat monia osapuolia kuulemalla. Monet tarinat olivat tietysti melko samanlaisia keskenään, mutta kirja ei missään vaiheessa tuntunut monotoniselta - tässä mun mielestä nähdään taitavan kirjoittajan jälki. Arvostin myös sitä, että Teittinen todella halusi kuvata hyväksikäytön uhreiksi joutuneet muullakin tavalla kun vain uhreina vaan myös aktiivisina, oikeuksiensa puolustajina, se toi heihin tosi tarpeellista inhimillisyyttä.
En todella tiedä, miten tätä ilmiötä saisi kitkettyä. Aika pian nykyisessä työpaikassa aloittamisen jälkeen tajusin, miten perustavanlaatuisesti suomalainen yhteiskunta rakentuu ulkomaiselle työvoimalle ja sen hyväksikäytölle. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että yksinomaan suomalaiset työnantajat eivät tätä tee, vaan yhtä usein, ellei useamminkin, maanmiehet riistävät toisiaan tai sitten ulkomaiset yritykset tuovat Suomeen näennäisesti ”lähetettyjä” työntekijöitä. Tätä me suomalaiset mahdollistetaan jatkuvien kilpailutusten ja pitkien alihankintaketkujen mahdollistajina. Ongelmana on vaan se, miten jokainen viranomaisista ajattelee toisen instituution olevan vastuussa, ja lopulta kukaan ei tee mitään samalla kun nää hyväksikäyttörakenteet vaan vahvistuvat ja jopa löytävät uusia muotoja.
Arvostan Teittisen tekemää työtä ihan mielettömän paljon, mutta silti uskon että ollaan taas vuosien päästä samanlaisten mediatuotteiden äärellä. Niinhän kävi niiden nepalilaisten ravintola-artikkeleiden kanssa: vähän ihmeteltiin ja kauhisteltiin, mutta ajan kuluessa ajateltiin asioiden parantuneen. Suomalainen elinkeinoelämä ja me kuluttajat hyödytään hyväksikäytöstä liikaa, ja siksi kukaan poliittinen toimija ei oikeasti halua tai pysty tehdä mitään.
Kirjan alku, ehkä ensimmäinen puolisko, on mukaansa tempaava luettavaa, jota luin sivutolkulla malttamattomana laittamaan kirjan sivuun. Teksti oli mielettömän ammattimaista, hyvin kirjoitettua. Mutta sen jälkeen taso alkoi laskea ja loppua kohden kerronta oli poukkoilevaa. Lukujaot eivät toimineet. Teksti tuntui paikoin kiireesti koostetulta. Teittinen on mitä ilmeisimmin kirjoittanut ja seurannut pisimpään ja eniten nepalilaisiin (kokkeihin) kohdistuvaa ihmiskauppaa, minkä vuoksi heidän tilanteensa käsittely oli niin perusteellista ja kattavaa.
En tiedä, onko ongelmista syyttäminen kustannustoimittajaa vai kustantajaa – kenelle tässä on tullut kiire, ketä on hoputettu? Tuntuu, että viime vuosina samanlaisia ongelmia on ollut useammissa suomalaisissa tietokirjoissa. Sinänsä kirja ansaitsee Finlandiansa, sillä se on perusteellinen, kattava ja toivottavasti tietoisuutta lisäävä, mutta on kuitenkin todella harmillista, että Finlandia-voittajassakin on tällaisia huolimattomuushaasteita.
Turhauttava, raivostuttava ja todella mielenkiintoinen lukukokemus. Kuulostan kliseiseltä, mutta kirja pisti todellakin miettimään ja katsomaan Suomea uudesta näkövinkkelistä.
Teittinen kirjoittaa asiallisella mutta mieleenpainuvalla tyylillä, kuinka mm. siivousalalla, nepalilaisissa ravintoloissa, marjanpoiminnassa sekä rakennusalalla työskentely rakentuu riistolle ja suoranaiselle ihmiskaupalle. Kirja nostaa esiin, kuinka viranomaiset ovat vasta 2020-luvulla kunnolla heränneet ulkomaisen työvoiman hyväksikäytölle ja kuinka moni aikaisempi tapaus on jäänyt vähällä huomiolle tai tutkimatta. Työntekijät tekevät pitkiä, jopa 18-tuntisia päiviä, kuukausien tai vuosien ajan, joista korvauksena saavat joitakin satasia tai tonneja. Mikä raivostuttavinta, rikostutkinnat vanhenevat poliisin tai syyttäjän pöydälle tai niitä ei tutkita, joko kunnolla tai ollenkaan. Onneksi kirjassa nostetaan esiin myös tapauksia, joissa tutkinta on suoritettu ja rangaistuksia tuomittu, vaikka ne ovatkin usein naurettavan vähäisen tuntuisia.
Kirjan luettuani mieleen jää, että me kaikki yhteiskuntana hyödymme riistosta, niin halpojen tuotteiden, siistien hotellihuoneiden kuin alhaisempien verojen muodossa. Hyväksikäyttö on lähestulkoon sisäänrakennettu useaan järjestelmään, eikä poliitikoilla tai viranomaisilla ole ymmärrystä, halua tai resursseja puuttua tilanteeseen. Ehkä viimeistään kirjan julkaisun myötä useampi herää tilanteen vääryyteen, ja asialle jopa tehtäisiin jotain politiikan tasolla.
Kirja, jota lukee kuin trilleriä, vaikka tuntuu ristiriitaiselta, että näin vakava aihe voi olla näin vetävä kirja. Se on osa Suomessa tapahtuvan ihmiskaupan haavaa – kaikki suomalaiset hyötyvät siitä. Teittinen nostaa itse esiin ironian siitä, että häntä on moneen kertaan palkittu aiheeseen liittyvästä journalismista, mutta ihmiskaupan uhrit, jotka puhuvat artikkeleissa, vain harvoin saavat oikeutta. Kirjasta käy hyvin selväksi, että ihmiskauppa Suomessa on hyvin kannattavaa, eikä ihmiskauppaan syyllistyville yrityksille ole juuri koskaan mitään todellisia seurauksia.
Kaikkien pitäisi lukea tämä kirja. Tämän jälkeen yhteiskuntamme ei näytä enää entiseltään. Olemme tottuneet liian mukavaan elämään liian halvalla. Ummistaneet silmämme. Suomi hyötyy modernista orjuudesta, eikä täällä ole ollut (eikä tunnu vieläkään olevan) tahtotilaa puuttua asiaan.
Vaikka modernista orjuudesta olisikin lukenut lehtiartikkeleista, Teittisen kirja avaa ilmiön laajuuden. Kaikkinensa kirja on surullista luettavaa siitä, miten yhteiskuntamme suhtautuu välinpitämättömästi muualta tulleisiin. Miten oikeusvaltiomme toiminta rakoilee. Miten kapitalismi ja ahneus tulevat kaiken väliin. Teittisen teksti on helppolukuista, mutta vetää voimattoman hiljaiseksi. Mitä nyt? Tieto on julkaistu. Nyt olisi aika ratkaista ongelmia, muuttaa lainsäädäntöä. Toimia.
Tärkeä kirja, jonka kaikkien meidän pitäisi lukea.
Herää vain kysymys siitä, että mitä voimme ja voin itse tehdä tämän modernin orjuuden kitkemiseksi. Valitettavasti tulee hieman sellainen olo, että nyt on taas kirjoitettu tärkeä kirja tärkeästä aiheesta, mutta sama meno vaan jatkuu, todennäköisesti entistäkin pahempana, kaikesta huolimatta. Reilun kaupan tuotteiden ahkerampi ostaminen, liian halpojen ruoka-annosten kyseenalaistaminen, riistofirmojen boikotoiminen, jokaikiselle metron siivoojalle hymyileminen ja kiittäminen, ja niin edelleen.. mutta mitä vaikutusta tällä kaikella on näin suuren ja vakavan ilmiön ratkaisemisessa? Parempi silti se kuin ei mitään.
Tarvitaan viranomaisia ja politiikkoja, jotka ottavat tämän vakavasti ja lähtevät tosissaan luomaan ratkaisuja ihmisriiston poistamiseksi yhteiskunnassamme - kiitos kaikille, jotka tekevät sen eteen töitä joka päivä 💕
Mieletön kirja. Todella silmiä avaava itselle, kun en ollut aiheeseen aiemmin tutustunut. Merkkasin tästä enemmän kohtia kuin mistään muusta kirjasta, osa hauskuuden ja osa pöyristyttävyyden takia.
"– – hyväksikäyttöön ei puututtu, koska siitä ei ollut haittaa meille suomalaisille. Päinvastoin, saimme halvempaa ruokaa, halvempia palveluja, halvemman elintason."
Ansiokas kuvaus ulkomaalaisten työntekijöiden riistosta ja hyväksikäytöstä Suomessa. Kirjassa kuvataan muun muassa ravintola-, siivous- ja rakennusalalla esiintyvää ihmiskauppaa ja sen mahdollistavia rakenteita. Teittinen on tehnyt selvästi perusteellista taustatyötä, ja hän kirjoittaa löydöksistään selkeästi ja ymmärrettävästi.
Monet ulkomaalaiset joutuvat työskentelemään kauheissa, epäinhimillisissä oloissa. En ollut varsinaisesti yllättynyt tästä, mutta asiasta lukeminen kuitenkin järkytti. Eniten minua jäi suututtamaan viranomaisten ja etenkin poliisin ala-arvoinen toiminta näissä tilanteissa.
Mielestäni kirjassa olisi ollut napakoittamisen varaa; vähempikin toisto ja tarinointi olisi riittänyt. Lisäksi en oikein lämmennyt kirjan verkkojournalistiselle tyylille. Etenkin dramaattiset yhden virkkeen mittaiset kappaleet alkoivat runsaslukuisuudessaan kyllästyttää aika nopeasti. (Jos pitää äänikirjoista, tämä voisi ehkä toimia paremmin kuunneltuna kuin luettuna.)
Tämä on tärkeä ja tarpeellinen kirja. Vaikken pidäkään Finlandia-palkintoa kovin suuressa arvossa, olen iloinen, että tämä kirja on palkintonsa saanut. Palkinto on tuonut kirjalle ja asialle enemmän näkyvyyttä. Toivottavasti se myös johtaa asioiden parantumiseen.
Olipahan ihan saatanan hyvä kirja siitä kuinka suomalainen yhteiskunta on monella tasolla epäonnistunut puuttumaan ihmiskauppaan ja kuinka ahneella ei ole paskainen loppu vaan riistäjät ovat pääosin päässeet kuin koira veräjästä. Ja aika lailla jokainen suomalainen kuluttaja on siitä riistosta hyötynyt ja euronsa antaneet niille, jotka riistoa tekevät.
Tunsin sellasta tervettä suuttumusta talsiessani omassa arjessa eteenpäin tämä korvilla. Loistavaa ja tärkeää tutkivaa journalismia, erittäin ansaittu tietofinlandia! Kaameaa miten yleistä ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö meillä täällä Suomessa on...
Älyttömän herättävä ja samalla hiljaisen surullinen kuvaus todellisuudesta, joka oli ainakin minulla jäänyt täysin pimentoon.
Tämä kirja ei mässäile tai yritä shokeerata, vaan tekee jotain paljon vaikuttavampaa – se jää mieleen ja pakottaa ajattelemaan. Maailmankuva ja realiteetit murtuu ja huomaan katsovani ja ajattelevani eri tavalla asioita, joiden ohi normaalisti vain kuljen.
Tosi tärkeä teos, juuri siksi että se tekee näkymättömästä näkyvää.
Tämä muutti käsitystäni suomalaisesta yhteiskunnasta peruuttamattomasti. Aivan järkyttävää riistoa ja hyväksikäyttöä tapahtuu järjestelmän salliessa sen. Halvat hinnat, riiston helppous ja puuttumisen vaikeus. Käytän väistämättä itsekin palveluja, joita on tuotettu ihmiskaupan uhreilla, koska kuluttaja ei pysty mitenkään luotettavasti erottamaan näitä. Erittäin surullista. Missä suomalainen vapaus, hyvinvointi ja heikoimmista huolehtiminen?
Lukeminen teki välillä pahaa, mutta tässä tapauksessa se tarkoitti ainoastaan sitä että lukija joutui kohtaamaan omia sokeita pisteitä ja omaa epämukavuuttaan. Tämä on vallan terveellistä, muualle katsominen vaan ylläpitää näitä aivan vinksahtaneita rakenteita. Hatunnosto kaikille systeemin ongelmista ääntä pitäville.
Jos luet vuonna 2026 yhden suomalaisen faktakirjan, lue tämä. Sanan säilä viiltää auki lukijan puhtoisen kuvan suomalaisesta yhteiskunnasta ja paljastaa uskomattoman määrän riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta.