"Mutta asuuko Jumala todellakin maan päällä? Katso, taivaat ja taivasten taivaat eivät voi sinua käsittää; kuinka siis tämä huone, jonka minä rakensin, sen tekisi?" -Kuningas Salomo, 1.Kun.
Keskikesän tienoilla aloitin, ja nyt on koko Raamattu luettu järjestyksessä läpi kannesta kanteen. Yhä uusiin pyhiin teksteihin perehtyminen oli yliopistoajan alkua voimakkaasti sävyttävä tekijä, ja usein uusimmat huomioni päätyivät keskusteluihin opiskelukavereiden kanssa. Vanhan testamentin läpikäyntiin taisi mennä ainakin kolmisen kuukautta, mutta uuden testamentin päädyin lukemaan kokonaan kuudessa päivässä.
Niin, kuinkahan tätä oikein voisi kommentoida? Raamattu on sen verran yläpuolella kaikkia muita kirjoja, että arvostelu tuskin lienee sopivaa. Toki vaikka lähestyisinkin teosta puhtaasti kaunokirjallisesta näkökulmasta, kohoaisi se rikkaudessaan ja historiallisen kontekstin tuomassa lähes äärettömässä painoarvossaan vahvoin perustein aivan listan kärkeen.
Raamattu on laaja ja monipuolinen kokoelma tekstejä eri aikakausilta. Punainen lanka säilyy tyylillisestä vaihtelusta huolimatta selvänä; Israelin kansan suhde Jumalaan ja sen kehitys siihen asti kun Jeesus, sana tai täydellinen järki ja idea lihaksi tulleena, syntyy ja sovittaa maailman synnit.
Kaukaisina aikoina Jumala palkitsee palvelijaansa Abrahamia suurella suvulla. Hänen suvustaan syntyy Israelin kansa, joka aluksi joutuu Egyptin orjuuteen nälänhätää paetakseen. Jumala kuitenkin vapauttaa kansan ja tekee sen kanssa lain liiton; jos Israel noudattaa Jumalan tahtoa ja määräyksiä, sille suodaan lumottu maa, mutta niskuroijia ja väärintekijöitä Jumala ankarasti rankaisee.
Harhailtuaan uskottomuutensa vuoksi neljäkymmentä vuotta erämaassa kansa saapuu luvatulle maalleen, mutta ei onnistu ajoittaisista tuomareista huolimatta täyttämään Jumalan tahtoa sortuen lopulta hirvittäviin synteihin. Israelilaiset valitsevat itselleen kuninkaan, jonka vallan alla se parin sukupolven ajaksi löytää harmonian ja onnen. Jerusalemiin rakennetaan temppeli.
Kuningas Salomon jälkeen kansa kuitenkin sortuu kuninkaidensa johdolla epäjumalanpalvontaan ja sisällissotiin; ainoastaan Juudan heimolla on toisinaan Jumalalle uskollisia hallitsijoita. Lopulta kuitenkin myös Juudan heimon synnit käyvät niin suuriksi, että Jumala rankaisee sitä Babylonian pakkosiirtolaisuudella. Siirtolaisuus ei kuitenkaan kestä rajattomasti, ja pian rakennetaan uusi temppeli vanhan tuhoutuneen tilalle.
Babylonian siirtolaisuuden aikana Israelin kansan keskuudessa alkaa esiintyä profeettoja, jumalallisten asioiden näkijöitä, jotka kertovat Jumalan olevan tyytymätön Israelin kansaan. Profetioissa esiintyy ennustuksia tulevasta sankarista. Sankari saapuu, ei kuitenkaan aivan sellaisena kuin juutalaiset sitä odottavat.
Jeesus luo uuden armon liiton vanhan lain liiton tilalle; kun ihminen havaitsee itsensä kelvottomaksi täyttämään Jumalan vaikean tahdon, hän syntisyytensä tunnustaessaan voi pelastua armon voimalla ja uudelleensyntyä Pyhässä Hengessä. Tämä liitto ei kuitenkaan ole enää vain Israelin kansalle vaan koko maailmalle tarkoitettu; näin on syntynyt maailman edelleen suurin uskonto, kristinusko.
Tämä pääpiirteinen juonikuvio on yksi olennainen osa Raamatun kokonaisuutta, mutta vain hyvin pieni osa. Historiallisiin muutoskohtiin, erillisiin kertomuksiin ja vertauksiin ja jopa yksittäisiin lauseisiin sisältyy loputtomasti yksityiskohtia ja viittauksia, joiden kaikkien täydellinen käsittäminen tuskin on ihmiselle mahdollista. Raamattua lieneekin paras lukea luottaen enemmän Pyhän Hengen johdatukseen kuin omaan älyyn - kaikki ei varmasti avaudu, mutta jos jonkin asian avautua tulee, niin tapahtukoon.
Yksi huomattava piirre Raamatussa on, kuinka harvoin se korostaa loogista päättelyä ja maailman funktionalisointia tehokkuuden maksimoimiseksi tienä onneen ja menestykseen. Abraham, Joosef, Daavid, Elia, ja Paavali eivät ole tiedemiehiä tai skolastisia filosofeja, vaan tekevät suurenmoiset tekonsa Jumalan Pyhän Hengen ohjaamina. Vaikka Raamatun suurempi sanoma toki on tärkein, voisimmeko oppia tästäkin jotain? Ihmisjärki on lopulta kovin rajallista - eikö meidän kannattaisi tässä maailmassa toimiessamme tukeutua tyhjien materian lakien sijaan ihmisen irrationaalisempaan, luovempaan, tunnepitoisempaan - henkisempään puoleen?
Olkoon tämän pienoisen tangentin suhteen kuinka tahansa, Raamattu on ehkä paras kirja, jonka ihminen voi lukea. Vaikka pyhän kirjan sana voi kristittyä lukutavasta riippuen joko parantaa tai pahentaa, sopivalla hartaudella ja nöyryydellä lähestyen ainakin arvelisin lukemisen huomattavasti todennäköisemmin parantavan. Ja ei Raamattu taiteellistenkaan ansioiden puolesta lainkaan huono kirja ole.