Alexander Stubb's Blog, page 2

October 7, 2025

Tasavallan presidentti Alexander Stubbin puhe juhlapäivällisellä Presidentinlinnassa Islannin presidenttiparin valtiovierailun kunniaksi 7. lokakuuta 2025

Puheen alkuperäinen kieli on englanti

Muutosvarauksin

Arvoisa presidentti,
herra Skúlason,
arvoisa puhemies,
herra pääministeri,
arvoisat ministerit,
arvoisat suurlähettiläät,
hyvät naiset ja herrat!

Suzanne ja minä haluamme toivottaa teidät, arvoisa presidentti ja herra Skúlason, lämpimästi tervetulleiksi Suomeen. Vierailuvaihto molempiin suuntiin on maidemme välillä ollut tiivistä, niin kuin asiaan kuuluukin. Kuulumme molemmat Pohjoismaihin ja kansanluonteeltamme olemme hyvin lähellä toisiamme.

Henkilökohtaisesti Islanti merkitsee minulle useita lämpimiä muistoja. Osallistuin 1980-luvulla golfin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Keflavikissa. Ensimmäisen päivän jälkeen kaikki oli hyvin, mutta toisena päivänä paikallinen sää sai yliotteen. Vuonna 2016 vietimme perheeni kanssa Islannissa useita päiviä Atlantin ylityksen välipysähdyksellä. Erinomainen osoitus siitä, miten tiiviit lentoliikenneyhteydet ovat osaltaan tuomassa maitamme lähemmäksi toisiaan.

Islanti on kaikin puolin menestyksekäs valtio, mutta pienen kokonsa vuoksi se herättää altavastaajaan kohdistuvaa sympatiaa, erityisesti urheilussa. Islannin jalkapalloihme2010-luvulla on jäänyt erityisesti mieleeni. Miesten maajoukkue, lempinimeltään ”Strákarnir okkar” eli ”Meidän poikamme”, loisti EM-kisoissa 2016 ja MM-kisoissa 2018 Islannista tuli pienin koskaan kisoihin päässyt maa. Islannin naisten jalkapallomaajoukkue on vakiokävijä arvokisoissa. Muutaman sadantuhannen ihmisen kansalle tällainen menestystarina on uskomaton.

Myös musiikissa Islannin vaikutus on ollut maan kokoon nähden valtaisaa. Mielestäni erityisen ihailtavaa on se, että menestys on tullut luovalla otteella ja omaehtoisella tekemisellä. Omiin artistisuosikkeihini lukeutuu Björk.

Hyvät ystävät!

Kansojamme yhdistää se, että kylmästä ja pimeästä pitää päästä kuumaan rentoutumaan. Meillä on sauna ja teillä kuumat altaat. Islantilaisilla on monia sanontoja säästä, kuten ”jos et pidä säästä, odota 5 minuuttia”. Tämä kuvaa joustavaa asennettanne. Meillä Suomessa on oma suhteemme välillä oikukkaaseen säähän. Muistelemme mielellämme mennyttä kesää, joka tänä vuonna taisi muistaakseni sattua tiistaille.

Meitä yhdistää myös vahvaluontosuhde. Islannissa luonnon voima tietysti näkyy eri tavalla kuin meillä, koska maassanne on vulkaanista aktiivisuutta. Minuun tekeekin vaikutuksen Islannin tapa toimia yhteen luonnonvoimien kanssa.

Kielemme eivät ole lähisukulaisia, mutta haluan nostaa esiin kaksi avainsanaa, jotka ovat lähes samoja molemmilla kielillä: suklaarusina (súkkulaðirúsína) ja muurarimestari (múrarameistari).

Arvoisa presidentti, hyvät ystävät!

Pohjoismaisen yhteistyön merkitys on viime vuosina noussut täysin uuteen arvoon. Islanti ja Suomi osallistuvat pohjoisina naapureina aktiivisesti yhteistyöhön, niin Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston puitteissa kuin Nordefco-puolustusyhteistyössäkin. Suomen ja Islannin suhteet ovat entisestään tiivistyneet Suomen Nato-jäsenyyden myötä.

Tänään maidemme välillä solmittu puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja heijastaa tiivistyvän suhteen mahdollisuuksia. Yhteistyöllä voimme vahvistaa molempien maiden puolustusta, alueellista turvallisuutta sekä Naton pelotetta ja puolustusta. Erinomainen esimerkki käytännön yhteistyötä on se, että osallistuimme Islannin ilmavalvontaan hävittäjillämme tämän vuoden alussa.

Yhteistyöstä puhuttaessa arktinen alue on aivan keskeisessä asemassa. Arktisen alueen turvallisuus on kiinteästi yhteydessä Itämeren alueen ja muun Euroopan turvallisuustilanteeseen. Nopeutuva ilmastonmuutos kasvattaa arktisen alueen strategista merkitystä. Näissä kysymyksissä meidän on oltava hereillä ja vaikutettava kehityksen kulkuun.

***

Intressimme ovat hyvin yhteneviä, samoin kuin arvomme. Tämä on kansainvälisessä politiikassa harvinaislaatuinen tilanne, jota meidän on syytä korostaa ja arvostaa. Sekä Islanti että Suomi painottavat kansainvälisessä yhteistyössä sukupuolten tasa-arvoa, ilmastonmuutoksen torjuntaa, rauhanomaista konfliktien ratkaisua ja kestävää kehitystä.

Islanti on kärjessä esimerkiksi Global Gender Gap -indexissä, joka mittaa eroja sukupuolten välillä talouteen, poliittisiin, koulutuksellisiin ja terveysperustaisiin kriteereihin pohjautuen. Islanti on jo yli 10 vuotta pysytellyt listan kärjessä. Suomi tulee perässä hyvänä kakkosena.

Suomi ja Islanti ovat YK:n ja sen jäsenjärjestöjen aktiivisimpia jäsenmaita. Meillä on vahva maine ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen sekä sääntöpohjaisen monenkeskisen maailmanjärjestyksen ja kansainvälisen oikeuden puolustajina. Tätä mainetta tulemme jatkossakin vaalimaan.

***

Haluan loppuun mainita, että Suomen ja Islannin välisessä kaupassa on paljon potentiaalia kehittämiselle. Tavarakauppa on toistaiseksi vaatimatonta, mutta kehitys on myönteistä. Tälle valtiovierailulle osallistuva yritysvaltuuskunta tarjoaa hienon mahdollisuuden kehittää keskinäisiä kauppasuhteitamme. Hyödynnetään se parhaalla mahdollisella tavalla.

Hyvät ystävät!

Paikoitellen ilmastomme on kylmä ja karu, mutta yhteinen siteemme ja ystävyytemme ovat sitäkin lämpimämmät. Näillä sanoilla ehdotan maljan kohottamista teidän kunniaksenne, arvoisa presidentti, sekä ystävyydelle maidemme ja kansojemme välillä.

The post Tasavallan presidentti Alexander Stubbin puhe juhlapäivällisellä Presidentinlinnassa Islannin presidenttiparin valtiovierailun kunniaksi 7. lokakuuta 2025 appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on October 07, 2025 10:00

Tasavallan presidentin ja rouva Innes-Stubbin isännöimä juhlapäivällinen Islannin presidenttiparin valtiovierailun kunniaksi Presidentinlinnassa tiistaina 7. lokakuuta 2025

MENU

Tattikeittoa
Sienihöystöä ja päärynää
 
Pippurilla graavattua siikaa
Pikkelöityä kurkkua ja yrttisalaattia
 
Metsän mauilla glaseerattua poronfileetä
Paahdettuja syyskasviksia
Lanttupyreetä ja paistikastiketta
 
Omena-kauraleivonnainen
Tyrnikreemiä
Marinoitua omenaa ja omenamoussea

Kahvia

The post Tasavallan presidentin ja rouva Innes-Stubbin isännöimä juhlapäivällinen Islannin presidenttiparin valtiovierailun kunniaksi Presidentinlinnassa tiistaina 7. lokakuuta 2025 appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on October 07, 2025 09:58

Islannin presidenttipari teki valtiovierailun Suomeen

Islannin tasavallan presidentti Halla Tómasdóttir ja hänen puolisonsa Björn Skúlason tekivät valtiovierailun Suomeen 7.–8. lokakuuta 2025. Vierailua isännöivät tasavallan presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stubb.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stub vastaanottivat Islannin presidentti Halla Tómasdóttirin ja hänen puolisonsa Björn Skúlasonin valtiovierailulle Suomeen 7. lokakuuta 2025. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaTasavallan presidentti Alexander Stubb ja Islannin presidentti Halla Tómasdóttir tarkastavat kunniakomppanian. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaIslannin presidentti Halla Tómasdóttir tervehtii eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahoa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vastaanotti Islannin presidenttiparin valtiovierailuun kuuluvin seremonioin tiistaina 7. lokakuuta Presidentinlinnan edustalla. Linnan pihalla kuultiin Suomen ja Islannin kansallishymnit, minkä jälkeen presidentti Stubb ja Islannin presidentti Halla Tómasdóttir tarkastivat kunniakomppanian. Tarkastuksen jälkeen presidentit tervehtivät kummankin maan delegaatioiden jäseniä.

Islannin presidentti Halla Tómasdóttir, tasavallan presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stubb tervehtivät yleisöä Presidentinlinnan edustalla. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaIslannin presidenttipari Halla Tómasdóttir ja Björn Skúlason sekä Suomen presidenttipari Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaIslannin presidentti Halla Tómasdóttir ja tasavallan presidentti Alexander Stubb kahdenvälisissä keskusteluissa Presidentinlinnassa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaTasavallan presidentti Alexander Stubb ja Islannin presidentti Halla Tómasdóttir ja maiden delegaatiot kävivät viralliset keskustelut Presidentinlinnassa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Kaksipäiväisellä valtiovierailulla painottuivat Suomen ja Islannin kahdenvälisten suhteiden lisäksi pohjoismainen ja muu alueellinen yhteistyö, arktisen alueen kysymykset sekä tuki Ukrainalle.

Presidentinlinnassa käydyissä virallisissa keskusteluissa olivat esillä muun muassa maiden kahdenväliset suhteet, arktisen alueen kysymykset sekä Venäjän laiton hyökkäyssota Ukrainassa.

Islannin ulkoministeri Þorgerður Katrín Gunnarsdóttir ja Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen allekirjoittivat yhteisymmärryspöytäkirjan Suomen ja Islannin välisestä puolustusyhteistyöstä Presidentinlinnassa tiistaina 7. lokakuuta 2025. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Valtiovierailun aikana allekirjoitettiin puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja. Sen allekirjoittivat Islannin ulkoministeri Þorgerður Katrín Gunnarsdóttir ja Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen.

Islannin presidentti Halla Tómasdóttir ja tasavallan presidentti Alexander Stubb yhteisessä lehdistötilaisuudessa Presidentinlinnassa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaPresidenttiparit valmiina vastaanottamaan vieraat Islannin valtiovierailun kunniaksi järjestetylle juhlapäivälliselle Presidentinlinnassa 7. lokakuuta 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kansliaIslannin valtiovierailun juhlapäivällinen Presidentinlinnassa 7. lokakuuta 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Valtiovierailun ensimmäinen päivä päättyi juhlapäivälliseen Presidentinlinnassa.

Tasavallan presidentti Alexander Stubbin puhe juhlapäivällisellä Presidentinlinnassa Islannin presidenttiparin valtiovierailun kunniaksi 7. lokakuuta 2025Elinkeinoelämää, koulutusta ja kulttuuria

Valtiovierailun toisena päivänä presidenttiparit vierailivat Nokian vierailukeskuksessa, NYT Yrityskylässä ja Aalto-yliopistossa Espoossa sekä Arkkitehtuuri- ja designmuseossa Helsingissä.

Islannin presidentti Halla Tómasdóttir saapumassa Nokian vierailukeskukseen Espoossa. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kansliaVerkkoyhtiö Nokian geopolitiikasta ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Mikko Hautala esitteli yhtiön toimintaa. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Nokian vierailukeskuksessa presidentit tutustuivat Nokian innovaatioihin ja osallistuvat yritysseminaariin, joka kokosi yhteen suomalaisia ja islantilaisia energia-alan, peliteollisuuden ja teknologiateollisuuden yrityksiä.

NYT Yrityskylässä Espoossa presidenttiparit pääsivät tutustumaan oppimiskokonaisuuteen, joka tarjoaa työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitoja kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Seuraava vierailukohde Espoossa oli NYT Yrityskylä, jossa presidenttiparit pääsivät tutustumaan maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittuun suomalaiseen oppimiskokonaisuuteen, jossa tarjotaan kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille kokemuksia työelämästä, taloudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on valtakunnallisesti toimiva järjestö, joka tukee kouluja toteuttamaan opetussuunnitelmaa käytännönläheisesti ja innostavasti. Tavoitteena on kannustaa lapsia ja nuoria oppimaan, oivaltamaan ja toimimaan.

Presidenttiparit vierailivat Aalto Design Factoryssa, joka edistää maailmaluokan tuotekehitystä Aalto-yliopiston eri tieteenalojen välillä. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kansliaAalto-yliopistossa presidentit osallistuivat keskusteluun tulevaisuuden johtajuudesta. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Iltapäivällä presidenttiparit vierailivat Aalto-yliopistossa, jossa he tutustuivat ensin Designs for a Cooler Planet -näyttelyyn, joka esittelee opiskelijoiden ja tutkijoiden poikkitieteellistä työtä. Presidentit keskustelivat lisäksi opiskelijoiden kanssa johtajuudesta muuttuvassa maailmanjärjestyksessä. Seurue pääsi tutustumaan myös monialaista yhteiskehittämistä edistävään Aalto Design Factory -keskukseen.

Arkkitehtuuri- ja designmuseossa presidenttiparit tutustuivat Pako Muumilaaksoon -näyttelyyn. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Keskiviikon viimeinen vierailukohde oli Arkkitehtuuri- ja designmuseo, jossa Suomen ja Islannin presidentit puolisoineen tutustuivat pian avattavaan Pako Muumilaaksoon -näyttelyyn. Näyttely raottaa näkymiä Tove Janssonin todellisuuteen ja mielikuvitukseen, joiden tuloksena syntyi Muumien maailmaa, jonka hän loi pakopaikaksi itselleen ja lukijoilleen.

Uutista on päivitetty 9. lokakuuta 2025 klo 18.

Islannin presidentti Halla Tómasdóttir teki yhdessä puolisonsa Björn Skúlasonin kanssa valtiovierailun Suomeen 7.–8. lokakuuta 2025. Vierailua isännöivät tasavallan presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stubb. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Presidenttiparit vierailivat Nokian vierailukeskuksessa Espoossa. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Presidenttiparit vierailivat Nokian vierailukeskuksessa Espoossa. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

NYT Yrityskylässä Espoossa presidenttiparit pääsivät tutustumaan maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittuun suomalaiseen oppimiskokonaisuuteen, jossa tarjotaan kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille kokemuksia työelämästä, taloudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Presidenttiparit vierailivat Aalto-yliopistossa. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Presidenttiparit vierailivat Aalto-yliopistossa. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Presidenttiparit osallistuivat kierrokselle Arkkitehtuuri- ja designmuseossa, jossa he tutustuvat pian avattavaan Pako Muumilaaksoon -näyttelyyn. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Presidenttiparit Islannin valtiovierailun juhlaillallisella Presidentinlinnassa 2. lokakuuta 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Alexander Stubb piti puheen Islannin presidentin Halla Tómasdóttirin valtiovierailun kunniaksi pidetyllä juhlapäivällisellä Presidentinlinnassa 2. lokakuuta 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Islannin valtiovierailun juhlaillallinen Presidentinlinnassa 2. lokakuuta 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Islannin presidentti Halla Tómasdóttir piti puheen valtiovierailun kunniaksi pidetyllä juhlapäivällisellä Presidentinlinnassa 2. lokakuuta 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

Islannin presidentti Halla Tómasdóttir piti puheen valtiovierailun kunniaksi pidetyllä juhlapäivällisellä Presidentinlinnassa 2. lokakuuta 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

[image error] Islannin presidentti Halla Tómasdóttir piti puheen valtiovierailun kunniaksi pidetyllä juhlapäivällisellä Presidentinlinnassa 2. lokakuuta 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

The post Islannin presidenttipari teki valtiovierailun Suomeen appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on October 07, 2025 06:57

Islannin presidenttipari valtiovierailulla Suomessa

Islannin tasavallan presidentti Halla Tómasdóttir ja hänen puolisonsa Björn Skúlason tekevät valtiovierailun Suomeen 7.–8. lokakuuta 2025. Vierailua isännöivät tasavallan presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stubb.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stub vastaanottivat Islannin presidentti Halla Tómasdóttirin ja hänen puolisonsa Björn Skúlasonin valtiovierailulle Suomeen 7. lokakuuta 2025. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaTasavallan presidentti Alexander Stubb ja Islannin presidentti Halla Tómasdóttir tarkastavat kunniakomppanian. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaIslannin presidentti Halla Tómasdóttir tervehtii eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahoa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaIslannin presidentti Halla Tómasdóttir, tasavallan presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stubb tervehtivät yleisöä Presidentinlinnan edustalla. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaIslannin presidenttipari Halla Tómasdóttir ja Björn Skúlason sekä Suomen presidenttipari Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaIslannin presidentti Halla Tómasdóttir ja tasavallan presidentti Alexander Stubb kahdenvälisissä keskusteluissa Presidentinlinnassa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaTasavallan presidentti Alexander Stubb ja Islannin presidentti Halla Tómasdóttir ja maiden delegaatiot kävivät viralliset keskustelut Presidentinlinnassa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaIslannin ulkoministeri Þorgerður Katrín Gunnarsdóttir ja Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen allekirjoittivat yhteisymmärryspöytäkirjan Suomen ja Islannin välisestä puolustusyhteistyöstä Presidentinlinnassa tiistaina 7. lokakuuta 2025. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaIslannin presidentti Halla Tómasdóttir ja tasavallan presidentti Alexander Stubb yhteisessä lehdistötilaisuudessa Presidentinlinnassa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

The post Islannin presidenttipari valtiovierailulla Suomessa appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on October 07, 2025 06:57

October 6, 2025

Presidentti Stubb ja pääministeri Orpo vierailevat Washington D.C:ssä

Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 65/2025
6.10.2025

Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja pääministeri Petteri Orpo tekevät työvierailun Yhdysvaltoihin 9.–10. lokakuuta 2025 ja tapaavat Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin.

Torstaina 9. lokakuuta Valkoisessa talossa järjestettävässä tapaamisessa keskustelunaiheina ovat Suomen ja Yhdysvaltain kahdenväliset suhteet, kaupallistaloudellinen yhteistyö ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. 

Presidentti Stubbin ohjelmassa on lisäksi tapaamisia muiden poliittisten toimijoiden ja Yhdysvaltain hallinnon edustajien kanssa.

The post Presidentti Stubb ja pääministeri Orpo vierailevat Washington D.C:ssä appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on October 06, 2025 10:44

October 3, 2025

Tasavallan presidentti vastaanotti uusien suurlähettiläiden valtuuskirjeitä

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vastaanotti valtuuskirjeet kuudelta Suomeen sivuakkreditoidulta suurlähettiläältä perjantaina 3. lokakuuta 2025.

Valtuuskirjeensä luovuttivat:

Eswatinin suurlähettiläs Thandazile Penelope Mbuyisa (akkreditointi Lontoosta)Ghanan suurlähettiläs Abigail Naa Adzoko Kwashi (akkreditointi Oslosta)São Tomén ja Príncipen suurlähettiläs José Cardoso dos Ramos Cassandra (akkreditointi Brysselistä)Senegalin suurlähettiläs Ramatoulaye Ba Faye (akkreditointi Haagista)Bangladeshin suurlähettiläs Wahida Ahmed (akkreditointi Tukholmasta)Kuwaitin suurlähettiläs Mohammad Yaqoub Hayatee (akkreditointi Tukholmasta)Presidentti Alexander Stubb ja Eswatinin suurlähettiläs Thandazile Penelope Mbuyisa (akkreditointi Lontoosta). Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Alexander Stubb ja Ghanan suurlähettiläs Abigail Naa Adzoko Kwashi (akkreditointi Oslosta). Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Alexander Stubb ja São Tomén ja Príncipen suurlähettiläs José Cardoso dos Ramos Cassandra (akkreditointi Brysselistä). Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Alexander Stubb ja Senegalin suurlähettiläs Ramatoulaye Ba Faye (akkreditointi Haagista). Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Alexander Stubb ja Bangladeshin suurlähettiläs Wahida Ahmed (akkreditointi Tukholmasta). Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Alexander Stubb ja Kuwaitin suurlähettiläs Mohammad Yaqoub Hayatee (akkreditointi Tukholmasta). Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

The post Tasavallan presidentti vastaanotti uusien suurlähettiläiden valtuuskirjeitä appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on October 03, 2025 04:50

Tasavallan presidentin esittely 3.10.2025

Istunnon ajankohta 3.10.2025 11.00

PÄÄTÖSLUETTELO

Ulkoministeriö

Edustuston päällikön sivuakkreditointi

Oikeusministeriö

Landskapslag om ändring av jaktlagen för landskapet Åland

1. Landskapslag om kontaktpunkt, tillståndsprocesser för förnybar energi och områden för främjande av förnybar energi 2. Landskapslag om ändring av landskapslagen om naturvård 3. Landskapslag om ändring av 4 § landskapslagen om miljökonsekvensbedömning och miljöbedömning 4. Landskapslag om ändring av plan- och bygglagen för landskapet Åland 5. Landskapslag om tillämpning på Åland av lagen om biodrivmedel, flytande biobränslen och biomassabränslen 6. Landskapslag om ändring av 1 § landskapslagen om Ålands energimyndighet

Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksen hankkiminen seuraavan kansainvälisen sopimuksen voimaansaattamiseksi: Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Chilen tasavallan välinen laajennettu puitesopimus (Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Chilen tasavallan välisen laajennetun puitesopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi, HE 78/2025 vp)

Liikenne- ja viestintäministeriö

Kansainvälisistä pääliikenneväylistä tehdyn eurooppalaisen sopimuksen (AGR) liitteen I muutoksen hyväksyminen

Sosiaali- ja terveysministeriö

Suomen tasavallan ja Uruguayn itäisen tasavallan välillä tehdyn sosiaaliturvasopimuksen allekirjoitusvaltuuksien myöntäminen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja. 

The post Tasavallan presidentin esittely 3.10.2025 appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on October 03, 2025 01:42

October 2, 2025

Presidentti Stubb tapasi eduskunnan ulkoasianvaliokunnan

Tasavallan presidentti Alexander Stubb tapasi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan torstaina 2. lokakuuta 2025 Presidentinlinnassa.

Tapaamisessa keskusteltiin YK:n yleiskokouksen korkean tason viikolla esiin nousseiden aiheiden lisäksi ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä.

Presidentti Stubb tapasi ulkoasianvaliokunnan viimeksi elokuussa.

The post Presidentti Stubb tapasi eduskunnan ulkoasianvaliokunnan appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on October 02, 2025 01:26

September 30, 2025

Tasavallan presidentti vastaanotti uusien suurlähettiläiden valtuuskirjeitä

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vastaanotti valtuuskirjeet kolmelta uudelta Suomeen akkreditoidulta suurlähettiläältä tiistaina 30. syyskuuta 2025.

Valtuuskirjeensä luovuttivat Kanadan suurlähettiläs Patrick Hébert, Alankomaiden suurlähettiläs Simon van der Burg ja Viron suurlähettiläs Janne Jõesaar-Ruusalu.

Presidentti Alexander Stubb ja Kanadan suurlähettiläs Patrick Hébert. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Alexander Stubb ja Alankomaiden suurlähettiläs Simon van der Burg. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Alexander Stubb ja Viron suurlähettiläs Janne Jõesaar-Ruusalu. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

The post Tasavallan presidentti vastaanotti uusien suurlähettiläiden valtuuskirjeitä appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on September 30, 2025 04:54

Presidentti Stubb tarkastaa Ilmavoimat Tikkakoskella

Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 64/2025
30.9.2025

Tasavallan presidentti Alexander Stubb tarkastaa Ilmavoimien esikunnan Tikkakoskella Jyväskylässä keskiviikkona 1. lokakuuta 2025.

Presidentti Stubb saa tarkastuskäynnillään tilannekatsauksen Ilmavoimien toimintaan sekä tutustuu ilmaoperaatiokeskukseen ja tiedustelukeskukseen.

The post Presidentti Stubb tarkastaa Ilmavoimat Tikkakoskella appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on September 30, 2025 03:59

Alexander Stubb's Blog

Alexander Stubb
Alexander Stubb isn't a Goodreads Author (yet), but they do have a blog, so here are some recent posts imported from their feed.
Follow Alexander Stubb's blog with rss.