Alexander Stubb's Blog, page 12

May 23, 2025

TP-UTVA:ssa esillä Ukrainan tuki, Gazan tilanne sekä Suomen tavoitteet Naton puolustusministerikokoukseen

Valtioneuvoston viestintäosasto
23.5.2025
Tiedote

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat perjantaina 23. toukokuuta ajankohtaisista pyrkimyksistä Venäjän laittoman hyökkäyssodan pysäyttämiseksi ja kestävän ja oikeudenmukainen rauhan aikaansaamiseksi Ukrainaan sekä Suomen osallistumisesta Naton Ukrainalle annettavaan turvallisuus- ja koulutustukeen (NSATU).

TP-UTVA sai tilannekatsauksen Gazan tilanteesta. Suomi vaatii Israelia kantamaan kansainvälisen oikeuden mukaisen vastuunsa ja mahdollistamaan humanitaarisen avun pääsy Gazaan. Avun politisointi osapuolien toimesta ei ole hyväksyttävää. Hamasin on vapautettava yhä hallussaan olevat panttivangit. TP-UTVA painotti myös tulitaukoon palaamista sekä rauhanneuvottelujen käynnistämistä. Israelin ja palestiinalaisten turvallisuus tulee taata kansainvälistä oikeutta kunnioittaen.

TP-UTVA keskusteli Naton puolustusministerikokouksesta, joka järjestetään Brysselissä 5. kesäkuuta. Puolustusministerikokous keskittyy kesäkuussa Haagissa järjestettävän Naton huippukokouksen valmisteluihin. Kokouksen odotetaan edistävän Naton pelotteen ja puolustuksen vahvistamista.

TP-UTVA sai myös tilannekatsauksen Puolustusvoimien kansainvälisestä harjoitustoiminnasta vuonna 2026. Suomen Nato-jäsenyys, syvenevä kahden- ja monenvälinen puolustusyhteistyö sekä turvallisuusympäristössä tapahtuneet merkittävät muutokset vaikuttavat laajasti Puolustusvoimien harjoitustoimintaan. Naton jäsenenä harjoitustoiminta on osa liittokunnan yhteistä pelotetta ja puolustusta sekä puolustuskyvyn osoittamista.

Lisätietoja: osastopäällikkö Petri Hakkarainen, ulkoministeriö, p. 0295 351 130; ylijohtaja Janne Kuusela, puolustusministeriö, p. 0295 140 300

The post TP-UTVA:ssa esillä Ukrainan tuki, Gazan tilanne sekä Suomen tavoitteet Naton puolustusministerikokoukseen appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 23, 2025 03:36

Tasavallan presidentin esittely 23.5.2025

Istunnon ajankohta 23.5.2025 11.00

PÄÄTÖSLUETTELO

Ulkoministeriö

Suomen edustajien nimittäminen Etyjin sovittelu- ja välitystuomioistuimeen

Edustuston päällikön tehtävän päättyminen

Edustuston päällikön tehtävään määrääminen

Edustuston päällikön sivuakkreditointi

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle turvallisuusluokitellun tiedon vaihtamisesta ja vastavuoroisesta suojaamisesta Brasilian kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi (HE 201/2024 vp; EV 14/2025 vp)

Oikeusministeriö

1. Landskapslag om ändring av landskapslagen om Fordonsmyndigheten 2. Landskapslag om ändring av landskapslagen om körkort 3. Landskapslag om ändring av landskapslagen om besiktning och registrering av fordon

Sisäministeriö

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi patruunoiden komponenttien viennin luvanvaraisuudesta sekä ampuma-aselain ja rikoslain 46 luvun 1 §:n muuttamisesta (HE 1/2025 vp; EV 38/2025 vp)

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 10/2025 vp; EV 44/2025 vp)

Puolustusministeriö

Tasavallan presidentin asetus Reserviläisliitto – Reservin Aliupseerien Liiton ansiorististä annetun asetuksen nimikkeen ja 1 §:n muuttamisesta

Valtiovarainministeriö

Ahvenanmaan valtuuskunnan vuoden 2023 verotasoitusta koskevan päätöksen vahvistaminen

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 157/2024 vp; EV 41/2025 vp)

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE 212/2024 vp; EV 42/2025 vp)

Maa- ja metsätalousministeriö

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi metsästyslain 41 §:n muuttamisesta (HE 21/2025 vp; EV 53/2025 vp)

Liikenne- ja viestintäministeriö

Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteeseen ja yleissopimuksen liitteeseen liittyviin säännöstöihin ja yleissopimuksen liitteeseen liittyviin suorituskykystandardeihin ja vaatimuksiin sekä yleissopimukseen liittyviin lisäpöytäkirjojen liitteisiin tehtyjen muutosten hyväksyminen

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle SOLAS-yleissopimuksen liitteeseen, MARPOL-yleissopimuksen I pöytäkirjaan ja painolastivesiyleissopimuksen liitteeseen tehtyjen muutosten hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi sekä laeiksi merilain 6 luvun 12 a §:n ja väylämaksulain muuttamisesta (HE 20/2025 vp; EV 43/2025 vp)

Työ- ja elinkeinoministeriö

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 179/2024 vp; EV 33/2025 vp)

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi valtion vientitakuista annetun lain 10 §:n muuttamisesta (HE 23/2025 vp; EV 46/2025 vp)

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi yhteistoimintalain muuttamisesta (HE 198/2024 vp; EV 40/2025 vp)

Sosiaali- ja terveysministeriö

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta (HE 221/2024 vp; EV 48/2025 vp)

Ympäristöministeriö

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1972 tehdyn yleissopimuksen vuoden 1996 pöytäkirjaan vuonna 2009 tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain muuttamisesta (HE 222/2024 vp; EV 9/2025 vp)

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja. 

The post Tasavallan presidentin esittely 23.5.2025 appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 23, 2025 02:38

May 22, 2025

Kyproksen presidentti työvierailulla Suomessa

Kyproksen presidentti Nikos Christodoulides teki työvierailun Suomeen 22. toukokuuta 2025. Vierailua isännöi tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Presidentti Stubb ja presidentti Christodoulides kävivät viralliset keskustelut Presidentinlinnassa. Vierailun aikana presidentit keskustelivat Suomen ja Kyproksen kahdenvälisten suhteiden lisäksi muun muassa Euroopan turvallisuudesta, Venäjän laittomasta hyökkäyssodasta Ukrainassa sekä Itäisen Välimeren ja Lähi-idän alueellisista tilanteista.

”Suomella ja Kyproksella on hyvät suhteet ja vierailu tiivistää niitä edelleen. Suomella ja Kyproksella on yhteistä historiaa yli 60 vuoden ajan. Suomalaiset ovat palvelleet YK:n rauhanturvaoperaatiossa Kyproksella vuosien 1964 ja 2004 välillä. Myös merenkäynti yhdistää meitä. Viime talvena yli 80 Kyproksen lipun alla purjehtivaa alusta vieraili suomalaisissa satamissa”, presidentti Stubb sanoi.

Presidentti Christodoulides tapaa vierailunsa aikana myös eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon ja pääministeri Petteri Orpon.

The post Kyproksen presidentti työvierailulla Suomessa appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 22, 2025 09:50

Presidentti Stubb tapaa liittokansleri Merzin

Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 35/2025
22.5.2025

Tasavallan presidentti Alexander Stubb tapaa Saksan liittokansleri Friedrich Merzin tiistaina 27. toukokuuta 2025 Kultarannassa Naantalissa. Presidentti Stubb ja liittokansleri Merz keskustelevat muun muassa Euroopan turvallisuudesta sekä oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan saavuttamisesta Ukrainaan. 

Liittokansleri Merz vierailee Turussa Pohjoismaiden pääministereiden epävirallisessa kesäkokouksessa.

The post Presidentti Stubb tapaa liittokansleri Merzin appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 22, 2025 00:24

May 21, 2025

Vuoden 2025 Kultaranta-keskustelujen teemana ”Muuttuva maailmanjärjestys – vanha ja uusi maailma kohtaavat”

Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 34/2025
21.5.2025

Tasavallan presidentti Alexander Stubb isännöi vuoden 2025 Kultaranta-keskusteluja 16.–17. kesäkuuta Naantalin Kultarannassa. Tänä vuonna ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelutapahtuman teemana on ”Muuttuva maailmanjärjestys – vanha ja uusi maailma kohtaavat”.

Maanantaina 16. kesäkuuta tapahtuman kansainvälisessä päivässä keskitytään muuttuvaan maailmanjärjestykseen. Tilaisuus alkaa tasavallan presidentin ja päävieraiden avauskeskustelulla, jota seuraa korkean tason paneeli. Keskusteluissa tarkastellaan geopoliittista tilannetta ja kansainvälisiä suhteita lähialueiden, transatlanttisen yhteistyön ja globaalien toimijoiden näkökulmasta. Ohjelmassa on lisäksi kaksi asiantuntijakeskustelua, joissa tarkastellaan turvallisuuspoliittisia ja ulkopoliittisia trendejä eri näkökulmista.

Toisen päivän ohjelma tiistaina 17. kesäkuuta keskittyy Suomen rooliin muuttuvassa maailmassa. Päivän kolmen paneelin keskiössä ovat arvojen ja realismin tasapaino Suomen ulkopolitiikassa. Suomi jatkaa vahvaa tukeaan monenkeskiselle kansainväliselle yhteistyölle. Samaan aikaan on mietittävä, miten luovia globaalissa järjestelmässä, jonka keskiössä ovat yhä enemmän valtapolitiikka, transaktionaalisuus ja kahdenväliset suhteet. Kultaranta-keskustelut päättyvät iltapäivällä tasavallan presidentin puheenvuoroon.

Kultaranta-keskusteluihin on kutsuttu noin 140 keskustelijaa yhteiskunnan eri aloilta. Osallistujina on kotimaisia ja ulkomaisia poliittisia päättäjiä, tutkijoita sekä hallinnon, elinkeinoelämän, järjestöjen ja median edustajia. Keskustelut järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen tasavallan presidentin kesäasunnolla Kultarannassa, jonka puiston ja päärakennuksen peruskorjaus valmistui lokakuussa 2024.

Tapahtuman päävieraat sekä paneelikeskustelijat julkistetaan lähempänä tapahtumaa.

Yleisradio välittää tapahtuman suorana lähetyksenä Yle TV1 -kanavalla ja Yle Areenassa.

The post Vuoden 2025 Kultaranta-keskustelujen teemana ”Muuttuva maailmanjärjestys – vanha ja uusi maailma kohtaavat” appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 21, 2025 03:59

Tasavallan presidentti vastaanotti uusien suurlähettiläiden valtuuskirjeitä

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vastaanotti valtuuskirjeet kuudelta Suomeen sivuakkreditoidulta suurlähettiläältä keskiviikkona 21. toukokuuta 2025.

Valtuuskirjeensä luovuttivat:

Sri Lankan suurlähettiläs Kapila Thushara Fonseka (akkreditointi Tukholmasta)
Laosin suurlähettiläs Bounthavy Vilavong (akkreditointi Tukholmasta)
Jordanian suurlähettiläs Fayiz Khouri (akkreditointi Berliinistä)
Beninin suurlähettiläs Corinne Brunet (akkreditointi Pariisista)
Etelä-Afrikan suurlähettiläs Zenani Nosizwe Dlamini (akkreditointi Tukholmasta)
Kongon tasavallan suurlähettiläs Nana Rosine Aurélie Ivouba (akkreditointi Tukholmasta)

Sri Lankan suurlähettiläs H.E. (Mr) Kapila Thushara Fonseka (akkreditointi Tukholmasta) Kuva: Urho Högman / Tasavallan presidentin kansliaLaosin suurlähettiläs H.E. (Mr) Bounthavy Vilavong (akkreditointi Tukholmasta) Kuva: Urho Högman / Tasavallan presidentin kansliaJordanian suurlähettiläs H.E. (Mr) Fayiz Khouri (akkreditointi Berliinistä) Kuva: Urho Högman / Tasavallan presidentin kansliaBeninin suurlähettiläs H.E. (Ms) Corinne Brunet (akkreditointi Pariisista) Kuva: Urho Högman / Tasavallan presidentin kansliaEtelä-Afrikan suurlähettiläs H.E. (Ms) Zenani Nosizwe Dlamini (akkreditointi Tukholmasta) Kuva: Urho Högman / Tasavallan presidentin kansliaKongon tasavallan suurlähettiläs H.E. (Ms) Nana Rosine Aurélie Ivouba (akkreditointi Tukholmasta) Kuva: Urho Högman / Tasavallan presidentin kanslia

The post Tasavallan presidentti vastaanotti uusien suurlähettiläiden valtuuskirjeitä appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 21, 2025 03:11

May 19, 2025

Presidentti Stubb keskusteli presidentti Trumpin kanssa

Tasavallan presidentti Alexander Stubb kävi puhelinkeskustelun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kanssa maanantaina 19. toukokuuta 2025. Puheluun osallistuivat myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi, Ranskan presidentti Emmanuel Macron, Saksan liittokansleri Friedrich Merz, Italian pääministeri Giorgia Meloni ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

Presidentti Trump kertoi hetkeä aiemmin käymästään puhelusta Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. Osallistujat keskustelivat meneillään olevista neuvotteluista, tulitauosta ja askelmerkeistä kohti kestävää ja oikeudenmukaista rauhaa Ukrainassa.

The post Presidentti Stubb keskusteli presidentti Trumpin kanssa appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 19, 2025 11:26

Presidentti Stubb ja Liettuan pääministeri Gintautas Paluckas tapasivat Helsingissä

Tasavallan presidentti Alexander Stubb tapasi Liettuan pääministeri Gintautas Paluckasen presidentin virka-asunnolla Munkkiniemessä maanantaina 19. toukokuuta 2025.

Presidentti Stubb ja pääministeri Paluckas keskustelivat muun muassa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan sekä transatlanttisista suhteista.

Pääministeri Paluckas tapaa vierailullaan presidentti Stubbin lisäksi pääministeri Petteri Orpon sekä eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon.

The post Presidentti Stubb ja Liettuan pääministeri Gintautas Paluckas tapasivat Helsingissä appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 19, 2025 02:27

May 18, 2025

Presidentti Stubb Tallinnassa: ”Ota ulkopolitiikka sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin toivoisit sen olevan”

Tasavallan presidentti Alexander Stubb osallistui Lennart Meri -konferenssiin Tallinnassa sunnuntaina 18. toukokuuta 2025.

Presidentti Stubb osallistui liittolaissuhteiden ja verkostojen merkitystä käsittelevään paneelikeskusteluun yhdessä Viron presidentti Alar Kariksen, Slovenian presidentti Nataša Pirc Musarin sekä The New Yorker lehden toimittaja Susan Glasserin kanssa. 

Presidentti totesi paneelissa, että muuttuvassa maailmassa liittolaisten ja verkostojen merkitys on yhä tärkeämpi. 

Lisäksi presidentti Stubb avasi lähtökohtia ulkopolitiikalle:

”Ota ulkopolitiikka sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin toivoisit sen olevan.”

Lennart Meri -konferenssi tuo yhteen ulkopolitiikan päättäjiä ja asiantuntijoita keskustelemaan ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä. Konferenssi jatkaa Viron edesmenneen presidentti Lennart Meren perintöä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ajattelussa.

Presidentti Stubb Lennart Meri -konferenssissa Tallinnassa 18. toukokuuta 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia

The post Presidentti Stubb Tallinnassa: ”Ota ulkopolitiikka sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin toivoisit sen olevan” appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 18, 2025 09:21

Tasavallan presidentti kunnioitti kaatuneitten muistoa

Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubb laskivat seppeleen Hietaniemen hautausmaan sankariristille kaatuneiden muistopäivän kunniaksi sunnuntaina 18. toukokuuta 2025.

Kaatuneitten muistopäivää vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina Suomea ja suomalaisia koskettaneissa sodissa ja muissa taisteluluonteisissa tehtävissä kaatuneitten, teloitettujen ja vankileireillä kuolleiden muistoksi.

Kaatuneitten muistopäivän viettoon kuuluvat perinteisesti kunniakäynnit ja seppeleenlaskut sankarihaudoilla. Tilaisuudessa seppeleen laskivat myös valtioneuvosto, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos, Kaatuneitten Omaisten Liitto, veteraani- ja maanpuolustusjärjestöt sekä Helsingin kaupunki.

The post Tasavallan presidentti kunnioitti kaatuneitten muistoa appeared first on Presidentti.

 •  0 comments  •  flag
Share on Twitter
Published on May 18, 2025 00:19

Alexander Stubb's Blog

Alexander Stubb
Alexander Stubb isn't a Goodreads Author (yet), but they do have a blog, so here are some recent posts imported from their feed.
Follow Alexander Stubb's blog with rss.