Matti Karjalainen's Reviews > Kiki Strike ja tehtävä Varjokaupungissa

Kiki Strike ja tehtävä Varjokaupungissa by Kirsten Miller
Rate this book
Clear rating

by
5721271
Kaksitoistavuotias Ananka Fishbein huomaa eräänä syksyisenä aamuna valtavan kuopan takapihallaan. Se tutustuttaa hänet unohdettuun Varjokaupunkiin, New Yorkin katujen alla mutkittelevaan tunneliverkostoon, ja samalla johdattaa hänet salaperäisen Kiki Striken johtaman ja erityisen lahjakkaista tytöistä koostuvan Iskuryhmän jäseneksi. Varjokaupungin tutkiminen johdattaa tytöt hengenvaaralliseen seikkailuun, jonka edetessä yksi jos toinenkin joutuu pohtimaan, mahtaako Kikillä itselläänkään olla ihan puhtaita jauhoja pussissaan...

Kirsten Millerin "Kiki Strike ja tehtävä varjokaupungissa" (Otava, 2007) on noussut maailmalla pieneksi nuortenkirjahitiksi. Miller osaakin kirjoittaa kohtalaisen vetävää toimintapainotteista tekstiä. Hän hallitsee myös minä-kertojan käytön. Lisäksi kirjailijalle täytyy antaa täydet pisteet sukupuoliroolien täydellisestä pirstomisesta. Kiki, Ananka ja kumppanit ovat vahvoja (joskin hieman yksiulotteisia) sankarittaria, jotka eivät tarvitse miehiä selviytyäkseen kiperästä paikasta ja hallitsevat niin kung-fun, räjähteet kuin valeasut. Pojannulikoille ei kirjassa ole varattu kuin pieniä sivurooleja, eikä näihin kohdisteta edes minkäänlaisia romanttisia tunteita.

Tyttöjen muodostaman Iskuryhmän erikoistaidoille löytyykin kirjan aikana käyttöä, sillä sen juoni on ladattu täyteen poliittista juonittelua, ryöstöjä, salakuljetusta, kidnappauksia, terrorismin uhkaa ja muuta yhtä vauhdikasta ja vaarallista toimintaa. Välillä tuntuu siltä, ettei kirjailija ole osannut itsekään päättää, mihin suuntaan hän on halunnut teostaan viedä. Sekava ja ehdottoman epärealistinen juoni onkin teoksen Akilleen kantapää. Lisäksi henkilöhahmot eivät kasva kauheasti kirjan aikana, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin parin vuoden aikavälille. Väkivaltaa käytetään myös turhan usein ratkaisumallina.

En osaa pitää kirjaa fantasiaromaanina, jollaisena sitä on markkinoitu, Kiki Striken maanalaiseen varjomaailmaan ei liity mitään yliluonnollista tai mystistä, joka varsinaisesti erottaisi sen meidän maailmastamme, joten Neil Gaimanin "Neverwheren" ystävät joutuvat siis pettymään. Millerin tekstissä korostuvat enemmänkin jännitys- ja toimintaelementit.
flag

Sign into Goodreads to see if any of your friends have read Kiki Strike ja tehtävä Varjokaupungissa.
Sign In »

No comments have been added yet.