Ah... lupaava juoni ja lupaava alku. Lucifer saa mahdollisuuden pelastukseen elämällä aluksi kuukauden nuhteettomasti tavallisena kaduntallaajana. Pieleen menee, tietenkin. Kirja liikkuu tyylillisesti jossain Amerikan psykon (Bret Easton Ellis, 1991) ja Paholaisen kirjeopiston (C.S. Lewis 1942) välimaastosta. Mutta valitettavasti siinä missä Amerikan psyko oikeasti pelottaa ja ahdistaa ja Paholaisen kirjeopisto riemastuttaa oivalluksillaan Minä, Lucifer jää sekavaksi sillisalaatiksi joka ei onnistu oikein naurattamaan, ei pelottamaan ja Luciferin ristiriitaisesta elämästä ihmisruumissa onnistutaan repimään yllättävän vähän mehukkaita yksityiskohtia. Toki muutama helmihetki mahtuu kirjaan, esimerkiksi kuvaus Luciferin ensihetkistä ihmisruumiissa ja ihmisaistimusten sekä ärsykkeiden tulvasta. Kirjan kerronta takkuaa pahasti. Ymmärrän, että se on tarkoituksellista kuvaten vanhan kehnon hankaluutta tottua ihmisruumiin ja -mielen rajoituksiin, mutta sen olisi silti voinut toteuttaa sujuvammin. Osittain kerronnasta johtuen juonikaan ei oikein kulje.