Pieni tarina hurjiin mittasuhteisiin kasvavasta kirjamaniasta, järjestelyvimmasta sekä erilaisista lukijoista ja ihmiskohtaloista. Teos on myös puheen...morePieni tarina hurjiin mittasuhteisiin kasvavasta kirjamaniasta, järjestelyvimmasta sekä erilaisista lukijoista ja ihmiskohtaloista. Teos on myös puheenvuoro kirjan erityisolemuksesta esineenä, joka kantaa sisällään muistoja ja merkityksiä - ja joiden ansiosta myös syntyy uusia tarinoita. Domínguez on lähtöisin Argentiinasta ja asuu Uruguayssa. Tuon eteläisen maailmankolkan kirjailijoita olen edelleen aika vähän kyllä lukenut, tuumin, kun viittaukset Cortázariin, Borgesiin ja muihin tekstissä vilahtelivat. Paperitalo antoi mukavasti ajateltavaa, vaikka olikin nopsasti luettu.(less)
Kirjan kaunis ulkoasu kiinnitti ensin huomioni, mutta itse asiassa tässä kiireisen jakson aikaan myös kirjan ohuus. Pienoisromaanin ehtii lukea yhdess...moreKirjan kaunis ulkoasu kiinnitti ensin huomioni, mutta itse asiassa tässä kiireisen jakson aikaan myös kirjan ohuus. Pienoisromaanin ehtii lukea yhdessä illassa ja samalla saa ajateltua tovin ihan muita kuin työ- ja opiskeluasioita, mikä virkistää. En toisaalta myöskään enää vain malttanut olla tarttumatta tähän palkittuunkin esikoisteokseen, koska sitä on niin paljon kehuttu.
Tapahtumahistoria vuosilukuineen, suurhenkilöineen ja muine yksityiskohtineen jää helposti melko pinnalliseksi rykelmäksi muistikuvia ainakin omaan mieleeni, mutta tarinoiden avulla sitä kiinnostuu ihan toisella tavalla yksityiskohdistakin. Ollikaisen realistiseen tyyliin kirjoittama teos kuljettaa lukijansa vuosiin 1867-8, jolloin Suomea koetteli ankara talvi ja tätä edeltänyt jälleen yksi erityisen laiha satovuosi. Kurjia kohtaloita seurataan niin nälkäänäkevän kansan kuin Helsingin herrojenkin näkökulmasta. Kerronta on vaikuttavaa, vaikka mielestäni loppua kohden hiukan jotenkin toisteista. Kielikuvia on runsaasti, mutta ilmaisu on napakkaa. Eikähän tässä yhteydessä voi olla ajattelematta myöskään sitä, miten menneet tapahtumat vertautuvat nykyajan ilmiöihin.
Virkistysvaikutus (suhteutettuna tenttikirjoihin) näkyy näissä viimeisimpien arviointieni tähtien määrissä varmaan, mutta mikäpäs siinä.(less)